Tempparit-Eveliinan huima muodonmuutos – laihdutti hurjasti kiloja: Bikinikuvat!

Realitysarjasta Temptation Island Suomi tuttu Eveliina Uosukainen, joka nousi julkisuuteen Bile-Danin eli Daniel Lehtosen kumppanina, on jakanut someseuraajilleen upeita kuvia kuntoprojektinsa tuloksista. Parisuhteen päättymisen jälkeen Eveliina on keskittynyt hyvinvointiin ja asettanut tavoitteekseen olla elämänsä parhaassa kunnossa ennen 30-vuotispäiviään.

Eveliina kertoo kuluneen vuoden olleen kurinalaisen työn ja sitoutumisen aikaa, mikä näkyy hänen vaikuttavassa fyysisessä kunnossaan. Hän painottaa, että onnistuminen ei ole kiinni pelkästä treeniohjelmasta tai ruokavaliosta, vaan suurin työ tehdään mielenhallinnan ja sitkeyden parissa.

Samalla hän muistuttaa seuraajiaan, että tulokset eivät synny yhdessä yössä, vaan pitkäjänteisyys on avain kaikkeen.

– Oon kulkenut omaa elämäntapamuutostani jo vuosikymmenen ja viime vuodet olin treenannut myös suunnitelmallisesti, mutta todellinen kehitys alkoi vasta, kun aloin alalle kouluttauduttuani valmentamaan itseäni. Tiedän mikä mun kaltaiselleni nautiskelijalle toimii parhaiten, kun haluaa saada tulosta, ilman että tarvii karsia elämän nautinnoista, Eveliina Uosukainen kertoo.

– Matka ei oo ollut suoraviivainen, vaan isoin työ on ollut mielen työstämisessä – ruokasuhteen parantamisessa ja rutiinien vakiinnuttamisessa. Kaiken keskiössä on ollut itsetuntemus ja kehotietoisuus. Jos haluut päästä yli niistä kaikista matkalla tulevista haasteista ja saada kestäviä tuloksia, palkkaa itsellesi henkilökohtainen valmentaja, kuka on ollut samassa tilanteessa ja ymmärtää juuri sua, hän jatkaa.

Ero koitti 9 vuoden seurustelun jälkeen

Eveliina ja Dani kertoivat erostaan syyskuussa.

– Halutaan Danielin kanssa kertoa teille, että olemme yhteisymmärryksessä ja hyvissä väleissä päättäneet lähteä eri teille. Tähän ei liity draamaa tai kolmansia osapuolia – rakkautemme on vain muuttanut muotoaan.

– Olemme jakaneet uskomattomat 9 vuotta ja yhdessä kasvaneet aikuisiksi, ja vaikka elämämme vie meitä nyt eri suuntiin, pysymme edelleen toistemme elämässä, ex-pari kertoi.

Daniel Lehtonen tekee nykyään musiikkia nimellä Idleman.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit