Youtubettaja ja radiojuontaja Sara Forsberg on ollut onnellisessa parisuhteessa jo vuoden. Nyt hän yllätti seuraajansa jakamalla Instagram-tarinoissaan yhteiskuvia rakkaansa kanssa.
– Yksi vuosi kanssasi, Forsberg kirjoittaa englanniksi Instagram-tarinoihinsa julkaisemansa kuvan oheen.
Julkaisuissaan hän hellittelee silmälasipäistä, parrakkaa rakastaan kutsumalla tätä ”beibsuksi”.
Saran poikaystävän kuva näkyy myös julkaisussa, jonka Sara jakoi viime elokuussa Instagram-tilillään.
Katso kuvat alta:
Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa Forsberg kertoi tavanneensa miehen viime vuonna deittisovelluksessa ilman erityisiä odotuksia. Hän totesi, että yhteys syntyi välittömästi, ja heitä yhdisti erityisesti samanlainen huumorintaju.
– Heti ekoilla treffeillä huomasin, että nyt taisi olla vähän liian kivaa, hän kertoi Ilta-Sanomille.
Sara iloitsi myös miehen yli 180 sentin pituudesta, mikä antoi hänelle vapauden käyttää korkokenkiä herran seurassa.