Tältä näyttää Iidan ja Archien lapsen kasvot! – Kohupari kävi 3D/4D-ultrassa!

Mediapersoona Iida Vainio ja muusikko Arttu ”Archie Cruz” Kuosmanen paljastivat hiljattain, että heidän perheeseensä syntyy joulukuussa tyttövauva.

Raskaus on siis jo puolivälissä, ja nyt julkkispari on käynyt helsinkiläisellä klinikalla 3D/4D-ultraäänitutkimuksessa, jossa he pääsivät näkemään vauvansa kasvot ensimmäistä kertaa.

– Tämä oli aivan ihana hetki, Iida kirjoittaa Instagram-videonsa yhteydessä.

Samalla Iida ilmoittaa, että lapsen kasvoja ei tulla näkemään heidän somessa, kun ikää alkaa kertymään.

– Emme aio lapsemme kasvoja näyttää julkisuudessa kun hän kasvaa sen verran että piirteistä tulee ns. tunnistettavia, vaan odotamme totta kai, että hän on tarpeeksi vanha päättämään itse siitä, miten ja missä yhteyksissä hän haluaa olla esillä. Vauva-aikana kuitenkin koemme, että kasvonpiirteet eivät vielä ole niin tunnistettavissa, että niitä ei voisi positiivisissa merkeissä esimerkiksi somessa näyttää, ja juhlia ihanaa asiaa yhdessä seuraajien kanssa, Iida kirjoittaa.

Katso video ultrasta alta:

Liity Gekkosen WhatsApp-ryhmään

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit