Jasmiina ”Jassu” Yildizillä diagnosoitiin alkuvuodesta kohdunkaulan syöpä, joka oli levinnyt kohdun viereisiin kudoksiin sekä reisien imusolmukkeisiin kummallekin puolelle.
Nyt Jassu kertoo somessa käyneensä viimeistä kertaa syöpähoidoissa.
– Matka on ollut pitkä ja mun elämäni raskain. Nyt odotellaan tuloksia sillä hoidot vaikuttavat kehossa lähes puoli vuotta. Olen kiitollinen, ylpeä ja onnellinen, että mun keho jaksoi tän kaiken, Jasmiina kirjoittaa Instagramissa.
Jasmiina sanoo, että sairastuminen on rankkaa etenkin henkisesti.
– Mielen päällä on paljon käsiteltävää ja nyt on aika huoltaa, rauhoittua ja keskittyä siihen. Niin paljon tapahtumia, niin lyhyessä ajassa vaikka tää aika on tuntunut mulle siltä, että se on pysähtynyt, hän kirjoittaa.
BB-voittaja kertoo oivaltaneensa elämän rajallisuuden ja sen millä on oikeasti väliä.
– Elämä on tässä ja nyt. Ei huomenna eikä viikon päästä. Jos jotain olen oivaltanut, niin sen rajallisuuden ja sen millä on oikeasti väliä. Arvosta arkea, sitä kun tuntuu et sulla on tylsää tai sitä kun tuntuu et elämässä ”ei tapahdu mitään”, silloin kaikki on hyvin, Jasmiina kirjoittaa.
Jasmiina kertoo päivityksensä lopussa aikovansa levätä kesän aikana ja oppia rakastamaan elämää enemmän kuin koskaan.
Yildiz voitti Big Brother Suomi -ohjelman vuonna 2021. Hänet nähtiin myös Selviytyjät Suomi -ohjelmassa.