Sometähti Sonja Aiellon Slovenian-loma päättyi ikävästi.
Reissun viimeisinä päivinä Aiello joutui sairaalaan Ljubljanassa, Slovenian pääkaupungissa. Hän paljasti tapahtuneen seuraajilleen Instagramin tarinoissa.
– Eilen olisi pitänyt lentää takaisin Suomeen, mutta tiistai-illalla alkoi kauhea oksentelu ja mikään ei pysynyt sisällä, Aiello kertoo Instagram-tarinoissaan.
Päivityksessään Aiello jakaa kuvan, jossa hän istuu sairaalassa tutkittavana. Seuraavassa kuvassa hän makaa potilassängyllä tiputuksessa, oksennuspussi kainalossaan.
– Tiputuksen ja tämän jälkeen olo alkoi pikkuhiljaa kohentumaan. Siis aivan järkyttävät 15 tuntia ollut, hän kirjoittaa.
Viime päivinä Aiello on jakanut Instagramissa kuvia Sloveniasta ja kertonut olleensa maassa työmatkalla.
– Isoi juttui tulos… Ei vaan, erittäin onnistunut duunireissu Sloveniaan. Upeita maisemia, hyvää ruokaa ja ahkeria tekijöitä. En malta odottaa että pääsette näkemään mitä ollaan oikein puuhattu nää 4 päivää täällä. ON MEINAAN TULOSSA IHAN SAIRASTA SETTIÄ… Sonja kirjoitti aiemmin Instagramissa.
Kyllä on jutut vähissä kun tuntemattoman oksennuataudista kirjoitellaan. Siis mikä ihmeen Sonja aello, ainakin huulet on hirveät, siis kamalat !