Menehtyneen kansanedustaja Eemeli Peltosen (sd) avopuoliso Sofia Nevalainen, julkaisi Instagram-tarinoissaan viimeisen ottamansa valokuvan Eemelistä.
Siinä Eemeli istuu harmaalla sohvalla silittäen pariskunnan mustavalkoista kissanpentua, joka lepää peiton päällä.
– Viimeinen kuvani sinusta. Silitit siinä Toivoa, kissanpentuamme, jonka sinä nimesit, Sofia kirjoittaa kuvan päällä.
Sofia kertoo samalla myös viimeisestä aamustaan Eemelin kanssa.
– Päivänä jolloin menetin sinut, sinä istuit aamulla ruokapöydän ääressä ja katselit hymyillen pöydällä makaavia kissojamme.
– Kysyin, miksi annat niiden maata ruokapöydällä, kun olen kieltänyt niitä oleskelemasta pöydillä.
”Ne näyttivät niin söpöiltä siinä, etten tohtinut herättää”, Eemeli oli vastannut.
– Nyt kun kissamme makaavat pöydällä, en tohdi enää kieltää niitä, Sofia päättää koskettavan päivityksensä.

Eemelin kuoleman jälkeen Nevalainen on jakanut useita koskettavia julkaisuja Instagramissa. Toisessa Sofian jakamassa tarinassa Eemeli istuu puistossa auringonlaskun aikaan, hetki huokuu rauhaa ja lämpöä, mutta samalla sen läpi välittyy syvä menetys.
– Tunnen läsnäolosi niissä paikoissa, joita rakastimme. Tuusulanjärven äärella, Rantapuistossa ja hiljaisilla kaduilla, joilla kävimme kävelyillä lähes joka päivä. Kuljemme käsikkäin ja käymme läpi toistemme päivän kuulumiset. Suunnittelemme viikonloppujen treffi-iltoja ja sitä, minkä elokuvan katsoisimme seuraavaksi. Niissä paikoissa näen välähdyksiä sinusta.
Peltonen päätti oman elämänsä tiistaina aamupäivällä eduskuntatalossa.
Lue myös: Eemeli Peltosen puolisolta riipaiseva päivitys: ”Rakastan sinua ikuisesti”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen arvioi Ylen aamussa keskiviikkona, että Peltosen poismeno liittyi hänen sairauteensa.
– Hän rakasti työtään eduskunnassa. Se oli hänen unelmiensa täyttymys, Tuppurainen sanoi ja lisäsi:
– Se, että hän päätti lähteä keskuudestamme nimenomaan eduskunnassa liittyi enemmän hänen sairauteensa ja sen mukanaan tuomiin kärsimyksiin, joista hän ei nähnyt muuta ulospääsyä kuin siirtymisen ikuiseen lepoon.
Peltonen oli järvenpääläinen ensimmäisen kauden kansanedustaja, ja hänen avopuolisonsa Sofia Nevalainen toimii SDP:n kunnanvaltuutettuna Järvenpäässä.