Laulaja Antti Railio kävi keväällä virolaisella klinikalla lihavuusleikkauksessa. Antti kertoo, että hänelle on tehty niin sanottu Mini-Bypass -operaatio. Kyseessä on mahalaukun ohitusleikkauksen yksinkertaistettu muoto. Se on tehokas hoito vaikeaan lihavuuteen ja siihen liittyviin sairauksiin, kuten tyypin 2 diabetekseen.
Leikkauksesta on ehtinyt vierähtää lähes kolme kuukautta aikaa. Vuoden 2013 The Voice of Finland -voittaja päätti lauantai-iltana yllättää seuraajansa julkaisemalla Instagramissa kuvat, jotka eivät jätä ketään kylmäksi. Mies on nimittäin hoikistunut silminnähden hurjasti.
– On se hassua kuinka oma silmä ei huomaa muutosta mikä on tapahtunut, muusta kuin siitä että kaapissa vuosia olleet vaatteet mahtuu päälle. Hämmästelen itse kun ihmiset reagoi mun ulkonäön muutokseen enkä oikein itse näe peilistä samaa mitä muut näkee Ylipainoa on vielä reilusti tavoitetta ajatellen, mutta kaikki tapahtuu tässä pikkuhiljaa ja koska kyse on elintapojen muutoksesta, niin kaiken ei tarvitsekaan tapahtua heti. Vaikka onhan tämä aika iso muutos jo nyt ollut! Railio jatkaa.
Läskiä on sulanut jo 30 kiloa
Railio kertoo julkaisunsa kommenttikentässä, että painoa on tähän mennessä pudonnut jo liki 30 kiloa.
Katso kuvapari ennen ja jälkeen leikkauksen:
Antti on saanut julkaisun kommenttikentässä lukuisia kehuja vaikuttavasta painonpudotuksestaan.
Postausta on kommentoinut muun muassa Klamydia -yhtyeen Vesku Jokinen.
– Jätkähän on ihan ruikkooperse, Vesku hämmästelee punaisen sydän-emojin kera.
– Ehta pohjalaanen ruikkoo!!! Antti on vastannut takaisin nauruemojien kanssa.
– Mikä huomattava ero!! Pian sua ei tunnista kuin hiuksista ja äänestä. Tosi upeeta ja tsemppiä jatkoon myös, kommentoi eräs seuraaja.
– Siis mikä muodonmuutos! Eihän sua oo tunnistaa, ihalee toinen.
– Onhan tuo nyt aivan älyttömän huikea muutos ja kuvista sen eron tosiaan näkee ja ehkäpä itsekin sisäistää. Hienoa duunia oot tehnyt ja tsemppiä jatkoon! Tätä sun muutosmatkaa on ilo seurata, kolmas seuraaja tsemppaa.
– Wau mieletön muutos jo nyt! kommentit jatkuvat.