Seiska: Huolestuttavaa tietoa tyrmätyn Immun tilanteesta

Kanveesi kumahti lauantai-iltana (3.5.) heti kättelyssä Helsingissä, kun 24-vuotias Joni ”Stagala” Takala tyrmäsi rajusti 54-vuotiaan Mika ”Immu” Ilménin odotetussa kohuottelussa.

Immun toivottiin vaientavan naisvihamielisistä möläytyksistään tunnetun Jonin, mutta jäähallin loppuunmyyty yleisö sai nähdä toisenlaisen lopun: entinen kovanaama rojahti mattoon kuin säkillinen perunoita.

Immu yhä toipilaana

Immu sai kehässä pahoja osumia päähänsä eikä pystynyt ottelun jälkeen antamaan haastatteluja. Ex-vapaaottelija vietiin ambulanssilla Meilahden sairaalaan, mutta hänet kotiutettiin pian jatkamaan toipumista.

Seiska tavoitti Immun maanantaina.

Immu kertoo lehdelle olevansa yhä huonossa kunnossa, mutta syy ei liity kehässä saamiinsa iskuihin, vaan taustalla on jotain aivan muuta.

– Ongelmat alkoivat jo jäähallille saavuttaessa. Kaikki paikat kramppasivat ja valmentajakin ihmetteli kylmää hikeä, Immu muistelee verryttelyn aikaisia tunnelmiaan Seiskalle.

Immu kertoo kiinnittäneensä jo ennen ottelua huomiota horjuvaan askeleeseen ja heikentyneeseen tasapainoon pukuhuoneessa kehävalmistelujen aikana.

Munuaisissa ongelmia

Immun mukaan huono olo alkoi jo otteluiltana ja johtui nestehukasta, jota ei ehditty korjata ennen kehään menoa. Oireisiin kuului myös munuaiskipua.

– En pääse edes kävelemään tällä hetkellä ja munuaiset ovat ihan sökönä, Immu kertoo Seiskalle.

Immu pohtii jatkotutkimuksiin hakeutumista.

– Päätös on varmaan tehtävä tämän päivän aikana, Immu toteaa.

Lähde: Seiska

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit