Sofia Virta kertoi Seiskan mukaan käyvänsä kuumana nuoriin miehiin.
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran, 35, viime viikonlopun Ruisrock-reissu on noussut pienimuotoiseksi skandaaliksi.
Seiskaa on lähestetty lukuisilla viesteillä vihreiden puheenjohtajan holtittomasta juhlahurmoksesta. Silminnäkijöiden mukaan Virta roikkui rakastuneena erään nuoren miehen kaulassa niin estottomasti, että SDP:n Antti Lindtman joutui lopulta puuttumaan tilanteeseen. Samassa seurueessa viihtyi myös ex-pääministeri Sanna Marin.
– Olimme lauantaina katsomassa Dimitry Vegas & Like Miken keikkaa. Sofia tuli lähellemme, hän oli Antin ja Marinin seurueessa. Aika pian hän ihastui kaveriini ja alkoi roikkua hänen kaulassaan, Seiskalle kerrotaan.
– Lisäksi hän kertoi käyvänsä kuumana nuoriin miehiin, miehen ystävät kertoivat lehdelle.
Vihreiden puheenjohtaja viihtyi noin tunnin verran 20-vuotiaan nuorukaisen kaulassa roikkuen.
Lopulta meno päättyi, kun lähes kaksimetrinen Antti Lindtman marssi paikalle ja otti tilanteen jämäkästi haltuun.
– Antti tuli ja repi Sofian irti sanaakaan sanomatta, nuorukaiset hämmästelevät.
Sofian festarikäytös tuli nuorille yllätyksenä.
– Toisaalta hän oli selvästi humalassa, ja silloin näin voi käydä.
Seiska yritti myöhemmin tavoitella sekä Virtaa että Lindtmania kommentoimaan illan tapahtumia, mutta kumpikaan ei vastannut yhteydenottoihin.
Alla kuva Sofian festarityylistä, jonka hän esitteli someyleisölle ennen Ruisrockia.
Upean näköinen nainen, joka veti vähän liikaa ilmaisia viinaksia. Sattuuhan näitä, kun veronmaksajien rahoilla pämppää. Tosin on pienen lapsen äiti ja vakituisessa parisuhteessakin. Mutta selvittänee nämä asiat kotona. Minusta on noloa joskus katsella, kun känniset naiset niin nuoremmat kuin vanhemmatkin tyrkyttävät itseään.
Lindmannin Antti sai toimia ”lapsenvahtina”, kannattaa varmaan miettiä keitä ottaa tulevaan hallitukseensa. Näitä kännissä sekoilevia on eduskunnassa enemmänkin.
Mitä hemmetin väliä ja mikä skandaali? Kiinnittämättä nyt yhtään kyseisen naisen puoluetaustaan ja politiikan agendaan niin onhan hän vetävän näköinen nainen jos tuollainen kolmivitonen nyt tykkää parikymppisistä miehistä niin mitä väliä tai pahaa siinä on? On niitä rupsahtaneita päälle viiskymppisiäkin naisia jotka kuumana nuoriin miehiin.
Ja taas on artikkelissa onnistuttu yhdistämään mystisesti Sofia Virta Sanna Mariniin..
Voi aasi parkaa, kun oikein korvista kiskotaan huteraa siltaa ylittämään…..
Ei saanut lekaa