Seiska: Aku Hirviniemen tuloissa hurja muutos

Näyttelijä Aku Hirviniemen työura pysähtyi syksyllä 2023, kun Seiska uutisoi hänet kohun keskelle ajaneista viesteistä. Nyt Hirviniemi tekee paluuta Kaikki vastaan kaikki -ohjelman myötä.

Hiljaiselon aikana Hirviniemen pääelinkeino on ollut kellokauppa. Hän perusti viime heinäkuussa yrityksen Helsingin Kello ja Kulta Oy, jonka taloustietoja ei ole vielä saatavilla ensimmäisen tilinpäätöksen puuttuessa.

Toistaiseksi Hirviniemen toimeentulo on todennäköisesti tullut vuonna 2021 perustetusta Oy Donald Moosecape Ab:sta, joka oli pitkään tuottoisa. Kahden ensimmäisen tilikauden voitto nousi 263 000 euroon. Vuonna 2023 liikevaihto kuitenkin romahti 37 000 euroon, ja yritys teki 124 000 euroa tappiota.

Tappiolle on looginen selitys: myynnin hiipuessa kiinteät kulut, kuten 52 000 euron henkilöstömenot ja 124 000 euron muut liiketoimintakulut, pysyivät ennallaan.

Vaikka tappiot olivat huomattavia, yritys säilytti vakavaraisuutensa. Taseessa on yhä 56 000 euroa voitonjakokelpoisia varoja, mutta uusi tappiovuosi voisi jo horjuttaa taloudellista tilannetta.

Lähde: Seiska

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit