Samu Haber lauloi sienistä UMK-finaalissa – katsojat pahoittivat mielensä: ”typerä laulu”

Muusikko Samu Haber juonsi eilen lauantai-iltana (25.5.) käydyn UMK-finaalin, jonka voitti Käärijä pistein 539.

Lue myös: Käärijä voitti UMK:n ylivoimaisesti

Haber myös esiintyi ohjelman loppupuolella Syödään sieniä -nimisellä kappaleellaan. Kyseinen biisi julkaistiin syksyllä 2022 Haberin Pelastetaan maailma -albumilla.

Samun vetämä show on jakanut mielipiteet kahtia, sillä jotkut ovat tulkinneet esityksen huumemyönteiseksi. Tätä puoltaa myös myös, että esityksessä nähtiin metsän eläimiä, joilla oli kärpässienen väritys.

Myös Haberin kitaraan oli maalattu myrkyllisiä sieniä, kuten psilosybiinisieniä ja suippumadonlakki eli silokkisieni. Kyseisiä sieniä käytetään yleisesti psykedeelisenä päihteenä.

Twitterissä Haberin esitys on herättänyt paljon keskustelua.

Muun muassa tanssiopettaja ja ohjaaja Marco Bjurström kertoi tviitissä olevansa sanaton.

– Syödään sieniä Ylellä mun verorahoilla, Bjurström tviittasi.

Monet jäivät pohtimaan oliko Bjurströmin viestin tarkoitus olla sarkasmia.

– Syödään Sieniä on typerä laulu, koska se voidaan tulkita huumemyönteiseksi, kirjoittaa eräs Twitter-käyttäjä.

– Nimenomaan. Höystettynä kärpässienillä ja ottaen huomioon henkilön tausta tämä oli todellinen ylilyönti Yleltä, toinen kritisoi.

– Juuri näin. Haber voi syödä ihan mitä sieniä itse haluaa, mutta tällaisen sanoman julistaminen ei kuulu verovaroin ylläpidetyn YLE:n ohjelmaan, eikä etenkään sellaisen, jota katsotaan koko perheen voimin. Tämä oli yksinkertaisesti mautonta, paasasi kolmas.

Juontaja Veronica Verhon kihlattu Juhani Koskinen kirjoitti Twitterissä tylyn viestin Samun juontotaidoista. Hän poisti tviitin myöhemmin.

– Samu Haber on hyvä esimerkki siitä, että juontaminen oikeasti tarvitsee ammattitaitoa, Koskinen latasi.


Myös Samun pukeutuminen hameeseen aiheutti närää.

– Väittäisin, että sämpylä on paremmassa pakkauksessa, kun Samu Haber.

– Kuinka pilata mies. Sanotaan, et makuasioista ei voi riidellä. Mut, onhan tää nyt ihan kammottava miehisyyden riman alitus.

Lue myös:

Liity Gekkosen WhatsApp-ryhmään

Kuvat:AOP

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
5 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit