Sampo Kaulanen shokki-kuvissa! – Makaa sekaisin maassa poliisien vierellä

Sampo Kaulanen kertoo uudessa päivityksessään Kolumbian retriitistä, menneisyydestään ja raittiudestaan. Vuonna 2026 hänellä tulee täyteen viisi vuotta ilman alkoholia.

Sampo Kaulanen on julkaissut Amsterdamista käsin pitkän ja henkilökohtaisen Facebook-päivityksen paluumatkallaan Kolumbian retriitiltä.

– Hyvvää päivää ja terveisiä Amsterdamista! Tässä ollaan kotimatkalla Kolumbian retriitiltä!, Sampo Kaulanen aloittaa kirjoituksensa.

-Ilmoitus-

Kaulanen kuvailee viikkoa käänteentekeväksi ja kertoo saaneensa vastauksia elämäänsä. Hän nostaa esiin ruokavalion, liikunnan sekä henkisen ja spirituaalisen hyvinvoinnin merkityksen ja kritisoi samalla tapaa, jolla ihmiset kuluttavat mediaa.

– Mehän lapetaan aika paljon paskaa kurkusta alas ja käytetään aikaa uutisten, sosiaalisen median ja kaiken maailman kuonan kuluttamiseen, Kaulanen kirjoittaa.

– Tuollaisen energian mälvääminen tekee mielelle ja keholle enemmän hallaa kuin uskoisikaan, hän lisää.

Päivityksessä hän käsittelee myös menneisyyttään. Entinen kauppias julkaisi itsestään kuvia vanhoista kohutilanteista. Yhdessä kuvassa Kaulanen makaa maassa umpisekaisin poliisin seuratessa tilannetta vierestä. Lisäksi mukana on kuvakaappaus vanhasta uutisesta, jossa kerrotaan Kaulasen joutuneen sairaalaan alkoholin ja unilääkkeiden sekakäytön jälkeen.

– Ja mullahan tuota historiaa riittää vastaavaan koomailuun ihan teini-ikäisestä asti, Sampo myöntää.

-Ilmoitus-

– Ne ovat jättäneet melkoisia traumoja, joita olen käsitellyt – ja edelleen on hoidettavaa itsessä. Siksi ramppaan Kolumbiassa ja teen tätä, koska se toimii mulle, hän lisää.

Lue myös: Yrittääkö Suomen valtio pimittää Sampo Kaulasen alv-palautukset? – Lue yrittäjän avautuminen

Kuva: AOP

5 vuotta kuivilla

Kaulanen juhlii vuonna 2026 merkittävää virstanpylvästä: hän on ollut raittiina viisi vuotta.

– Tänä vuonna tulee 5 vuotta täyteen siitä, kun korkki väännettiin kiinni. Ja mikä tässä on maagisinta: ei ole tarvinnut koko alkoasiaa pohtia.

-Ilmoitus-

– Halu siihen tavaraan (alkoholiin) on nolla, Kaulanen painottaa.

Lue myös: Sampo Kaulanen paisutti lihasta – katso kuva

Lopuksi Kaulanen sanoo olevansa ylpeä muutoksestaan ja suuntaavansa eteenpäin selkein tavoittein.

– Olen kyllä tosi ylpeä itsestäni, että olen viimeisen viiden vuoden aikana kehittynyt. Elämä on muuttunut kokonaisuudessaan parempaan suuntaan, ja näin aion jatkossakin tehdä: kehittyä ihmisenä ja olla parempi isä, puoliso ja yrittäjä.

-Ilmoitus-

– Helppoahan se ei ole. Kyllä tässäkin touhussa tulee välillä takapakkia. Mutta suunta on selvä, Kaulanen päättää päivityksensä.

Katso kohukuvat alla olevasta julkaisusta tai Facebookista. Kuvat ovat Seiskan lukijan ottamia Hämeenlinnassa Metallican konsertissa kesällä 2019.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit