Sairaanhoitaja Elina Salko sairastui Covid-19 virukseen ja julkaisi Facebookissa omakohtaisen kokemuksen tartunnasta ja siitä alkaneen kamppailun tautia vastaan, joka yhä jatkuu lievänä.
Lue Elisan päivitys alta:
”Fuck corona. Mä ja mun tytär ollaan selvitty nyt tästä, vaikka mä oon keuhkokuumetoipilaana vielä tuon tulevan viikon. Yhteensä oon ollut poissa pelistä kuukauden. Mä sain tän taudin hoitaessani päivystyspotilaita silloin, kun tästä taudista ei vielä ollut kunnollisia ohjeita ja suojaimista käytiin kovaa keskustelua. Ohjeetkin päivittyi koko ajan ja niitä muuteltiin pitkin päivää. Elettiin maaliskuun alkupuolta pelon ja epävarmuuden varjostamina.
Mun elimistö taisteli tätä tautia vastaan ekan viikon kotona. Kolme ekaa päivää meni vielä aika hyvin ja olin ihan fine, mut sitten alkoi tapahtua kummia. Viikon kohdalla en enää pärjännyt kotona vaan ajauduin päivystyksen kautta osastolle. Keuhkot oli tulessa, yskitti ja oksetti, ja tuntui kuin olisin hengittänyt lasinsiruja. Vatsa meni sekaisin, niveliin ja lihaksiin särki vietävästi. Päänsärky oli sanoinkuvaamaton. Kroppa oli päässyt kuivahtamaan, kun en enää pystynyt huolehtimaan nesteytyksestäni kunnolla vaan olin enimmäkseen unensekaisessa, epämääräisen sekavassa tilassa.
Mä en polta ja urheilen paljon. Oon saanut influenssarokotteen ja pneumokokkirokotteen, mulle aloitettiin antibioottikuuri jo kolmantena päivänä ja astmakin on juuri todettu olevan hyvässä hoitotasapainossa. Säästyin vaikeimmalta tautimuodolta. Mut en kivulta, tuskalta, hengitysvaikeudelta, kuumeelta, keuhkokuumeelta enkä sairaalajaksolta. Covid-19 on jättänyt myös mun keuhkoihin pysyviä muutoksia. Mä joudun edelleen syömään antibioottia ja olen poissa sairaanhoitajien reservistä kunnes olen terve. Näillä näkymin tosiaan vielä tuon seuraavan viikon.
Kaikille ei käy yhtä hyvin. Jotkut on osastolla tai koronateholla viikkotolkulla. Vierailut on kielletty, joten siellähän makaat, yksin. Jotkut ei selviä hengissä.
Aika paljon on itkettänyt ja pelottanut tänä aikana, koska tää on ihan helvetin pelottava ja arvaamaton tauti. Mut samaan hengenvetoon olen onnellinen siitä miten paljon tukea mä olen saanut läheisiltä ja ystäviltä, läheltä ja kaukaa. Kiitos.
Voin sanoa, että palaan urheana soturina takaisin sairaanhoitajan töihin ja jatkan sen ihmettelemistä, miten meidän – koko terveydenhuollon henkilöstön hyväksi tarjotaan vain valojen sytyttämistä parin tonnin edestä johonkin Oopperatalon seinustalle vai minne ikinä olikaan, mut ei mitään muuta. Jotenkin nöyryyttävää.”