Riikka Purralta rehellinen ulostulo: ”Olen rähjääntynyt ja ryytynyt”

Valtiovarainministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kertoi maanantaina somessa joulunalusperinteestään ja rankasta loppuvuodestaan.

– Olen rähjääntynyt ja ryytynyt jopa vielä enemmän kuin viime vuoden kirjoituksessani kuvasin loppuvuoden tunnelmiani. Syitä on monia, Purra kertoo Instagram-julkaisussaan.

Kirjoituksessaan Purra viittaa joulunalusperinteeseensä, jossa hän on kirjoittanut politiikan ulkopuolisista ”ihmiselämän” asioista ja pitänyt puheita kirkkotilaisuuksissa, mutta kertoo ettei tänä vuonna ole ehtinyt tai kyennyt siihen.

– En edes päässyt kirkkoon, hän kirjoittaa.

Valtiovarainministeri kysyy lopuksi seuraajiltaan, pitäisikö hänen kirjoittaa henkilökohtainen joulukirjoitus vai jättää poliittinen teksti uudenvuoteen.

– Vai ihan vain todeta, että nämä kaksi työpäivää vielä ja sitten moro tyypit, palataan aikaisintaan viikon päästä? Purra päättää.

Ilta-Sanomien mukaan Purra arvosteli äskettäin EU-johtajien päätöstä tukea Ukrainaa 90 miljardin euron yhteisvelalla ja totesi sen olevan suuri pettymys. Suomi olisi alun perin halunnut rahoittaa tuen Venäjältä jäädytetyillä varoilla.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit