Renny Harlin perheineen viettää ökyjoulua upeissa puitteissa

Elokuvaohjaaja Renny Harlin ja hänen puolisonsa Johanna Harlin julkaisivat Instagramissa näyttävän joulutervehdyksen, joka henkii selkeää ökyjouluvibaa. Viimeisen päälle stailatussa asetelmassa pariskunta poseeraa lahjapakettien ja koristeiden keskellä, ja täydellisessä sävyharmoniassa oleva perhe luo lähes elokuvamaisen joulukohtauksen. Renny oli tietenkin itse joulukuvausten ohjaimissa ja huolehti siitä, että pääosassa oli myös hän itse.

Harlineilla riittää myös muuta juhlan aihetta. Johanna odottaa parin kolmatta yhteistä lasta, poikaa. Rennyllä ja Johannalla on ennestään kaksi lasta, heinäkuussa 2022 syntynyt Coco sekä huhtikuussa 2024 syntynyt Jules. Kolmannen raskauden uutinen kerrottiin lokakuussa.

Joulutervehdyksessä perhe hymyilee tyytyväisenä, ja kokonaisuus huokuu samaan aikaan luksusta ja kotielämän seesteisyyttä. Harlineilla näyttää siis olevan sekä joulu että elämä muutenkin varsin kohdillaan.

– Merry Christmas and Happy Holidays from The Harlin family! Harlinit toivottavat kaikille lontooksi.

Alapuolella tuoreet kuvat perheestä:

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit