Näyttelijä ja kuntovalmentaja Kerttu Rissanen kertoo Rahkaa ja rieslingiä -podcastinsa avausjaksossa erostaan Sami Uotilan kanssa.
Salatut elämät -sarjasta tuttu pari päätti kuuden vuoden seurustelun viime kesänä. Rissanen kuvaa suhdetta ensimmäiseksi suureksi rakkaudekseen ja vakavaksi parisuhteekseen, vaikka oli ollut aiemminkin suhteissa.
– Erosimme, koska lopulta tajusimme, että haluamme eri asioita tulevaisuudelta. Toki ikäero alkoi jossain vaiheessa tulla vastaan. Ei siinä suhteessa, mutta tulevaisuuden kannalta, Rissanen kertoo podcastissa.
Rissanen kertoo, ettei suhteessa ollut ongelmia eikä kumpikaan tehnyt mitään väärää, mikä teki erosta erityisen vaikean.
– Tuntui, että matto lähti jalkojen alta. Olin suunnitellut elämäni, miten se menee. Kun yhtäkkiä tajusin, että ei se menekään niin, että nyt me erotaan. Meidän rakkaus ei loppunut, mutta meidän piti erota.
Rissanen kertoo, että toipuminen erosta vei aikaa – aluksi hän ei osannut käsitellä asiaa lainkaan. Pian eron jälkeen hän matkusti ystäviensä kanssa Maltalle bilettämään.
– Se meni ihan dokaamiseksi koko reissu. Oli hyvin railakasta. Se oli ehkä sitä, mitä tarvitsin.
Rissanen paljastaa, että Maltan-matkalla oli myös ”yksi mies”.
– Se oli tosi hyvännäköinen, oikea miesmalli, Rissanen nauraa.
Koko kesän Rissanen vietti reissaten ja juhlien, mutta eräänä syksyisenä sunnuntaina kotiin palattuaan hän ei enää pystynyt välttelemään suruaan. Ero iski lopulta vasten kasvoja, ja silloin Kerttu todella ymmärsi tilanteensa.
– Tulin eteiseen ja vain romahdin lattialle. Itkin siinä vaikka kuinka kauan. Tajusin, että olen oikeasti eronnut. Olen ihan yksin, täällä ei ole ketään odottamassa minua kotona, Rissanen kertoo podcastissa.
Romahduksen jälkeen Rissanen alkoi käsitellä eroaan kunnolla, ja samalla deittailu jäi taka-alalle.
– Mulle tuli nunnakausi. Oli tosi vaikea mennä treffeille. Kaikki muut miehet ahdistivat, Rissanen kuvailee tuntemuksiaan.
Rissanen myöntää verranneensa treffikumppaneitaan Uotilaan – ensitreffit ja alusta aloittaminen tuntuivat raskailta, kun hän oli jo kerran löytänyt miehen, joka tunsi hänet läpikotaisin.
Rahkaa ja rieslingiä -podcast Podimossa.