Yli kaksi vuotta sitten kuolleen näyttelijän Jasmin Voutilaisen, 27, tarina käsitellään uudessa Mitä tapahtui Jasminille? -podcastissa.
Ylen mukaan läheiset kertovat podcastissa Voutilaisen kokemasta surusta, huonosta kohtelusta ja seksuaaliväkivallasta. Siinä avataan myös hänen lähtökohtiaan, uransa alkuvaiheita ja kuolemaa edeltäneen illan tapahtumia.

Yksi haastateltavista on näyttelijän äiti Katri Voutilainen, joka puhuu aiheesta ensimmäistä kertaa julkisesti. Hän kertoo muun muassa tyttärensä vakavasta sairastumisesta ja toivoo, että tarinan esiin tuominen lisäisi ymmärrystä mielenterveysongelmien vakavuudesta ja avun saamisen vaikeuksista.
– Minä toivon, ettei kukaan enää jäisi yksin. Apua on tultava. Ei tällaisia itsemurhia enää. Tämä oli aivan turha kuolema Jasminin osalta, äiti sanoo podcastissa.
Podcast tarkastelee myös laajemmin nuorten naisten mielenterveyttä ja nykyisen hoitojärjestelmän ongelmia. Asiantuntijoiden lisäksi ääneen pääsevät Voutilaisen kollegat. Podcastin juontajana toimii Emma Karasjoki.
– Hiljaisuuden ajan on loputtava tämän aihepiirin osalta. Meidän pitää pystyä puhumaan itsemurhista suoraan. Kunnioittavasti ja syvällisemmin. Muuten mikään ei muutu, Karasjoki toteaa.

Podcastin ovat käsikirjoittaneet dramaturgi Onerva Hannula ja Ylen tutkiva toimittaja Kirsi Karppinen. Sen tavoitteena on lisätä ymmärrystä, tarjota toivoa ja herättää yhteiskunnallista keskustelua nuorten mielenterveydestä.
Jasmin Voutilainen kuoli 17. maaliskuuta 2023. Hänet muistetaan Salatut elämät -sarjan Aino Kaukovaaran roolista, Salkkarit-elokuvasta Nightmare 2 – Painajainen jatkuu, Satula-spin-offista sekä Aallonmurtaja-sarjasta. Lisäksi hän sijoittui Miss Helsinki -kilpailussa ensimmäiseksi perintöprinsessaksi vuonna 2017.
Julkisuudessa Voutilainen tunnettiin aurinkoisesta olemuksestaan ja rohkeudestaan ottaa kantaa tärkeisiin teemoihin, kuten epäasiallisiin viesteihin ja ulkonäköpaineisiin.
Seitsenosainen Mitä tapahtui Jasminille? -podcast julkaistaan Yle Areenassa 1.10.