Paula Koivuniemi: Suuri uutinen!

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 60 vuotta laulajalegenda Paula Koivuniemen, 78, ensilevytyksestä Perhonen.

Merkkivuoden kunniaksi keväällä 2026 toteutetaan viiden konsertin juhlakiertue Kiittäen ja kunnioittaen, joka nostaa esiin hänen rakastetuimmat laulunsa.

Kiertue alkaa Seinäjoella 18. huhtikuuta ja päättyy Helsinkiin 20. toukokuuta, ja sen varrella poiketaan myös Lahdessa, Turussa ja Espoossa.

Ohjelmistossa kuullaan Koivuniemen tunnetuimpia hittejä ja harvoin esitettyjä kappaleita, joita tulkitsevat Anneli Mattila, Eija Kantola, Saija Tuupanen, Heidi Pakarinen, Tarja Lunnas, Jenna Bågeberg ja Pirita Niemimaa. Säestyksestä vastaa Paulan pojan, Toni Lehden orkesteri.

Liput ovat nyt myynnissä lippukaupoissa.

Koivuniemi päätti pitkän uransa keväällä 2024 Tampereella pidetyssä Kiitos Paula -jäähyväiskonsertissa. 

Noin puoli vuotta ennen konserttia Paula ilmoitti jättävänsä esiintymislavat. Kiitos Paula -konsertissa hänen tunnettuja kappaleitaan esittivät muun muassa Lauri Tähkä, Pate Mustajärvi ja Kaija Koo. Koivuniemi ei itse enää noussut lavalle.

Iskelmälegenda on jättänyt pysyvän jäljen suomalaiseen musiikkiin hiteillä, kuten Sua vasten aina painautuisin, Tummat silmät, ruskea tukka, Aikuinen nainen ja Kun kuuntelen Tomppaa.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit