Pate Mustajärven Instagram-tilille ilmestyi koskettava julkaisu

Tapaninpäivänä menehtyneen Pate Mustajärven somekanavilla on rikottu hiljaisuus uudella päivityksellä. Tuoreessa kirjoituksessa kiitetään lämpimästi kaikista osanotoista, joita muusikon perhe on saanut.

– Kiitos niistä tuhansista ja taas tuhansista Paulin poismenon johdosta perheellemme osoitetuista myötäelämisistä ja osanotoista. On ollut koskettavaa saada todeta, kuinka tärkeä Pauli on ollut myös niin monelle teistä. Portinpielemme on täyttynyt kynttilöistä ja puhelimemme viesteistä.

Julkaisussa muistutetaan myös, että arki ja elämä jatkuvat, vaikka suru kulkee rinnalla.

– Vaikka suru ja ikävä perheenjäsenen kuoltua on äärettömän raskas kantaa, arjen ja elämän on jatkuttava. Ja vaikka poismenneen elämä on ollut työn osalta julkinen niin hänellä kuin meillä perheenä on oltava oikeus yksityisyyteen.

Mustajärven omaiset vetoavat median ja ihmisten hienotunteisuuden ja yksityisyyden kunnioittamisen puolesta surun aikana.

– Näin etenkin tänä surun aikana. Pyydänkin ensisijaisesti mediaa, että lopetatte päivystyksen, kuvaamisen ja haastattelujen tekemisen kotiportillamme ja päätätte perheenjäsentemme ja sukulaistemme pommittamisen haastattelupyynnöillä. Ne eivät johda mihinkään, aiheuttavat vain lisää stressiä. Muistot ovat arvokkaita, sosiaalipornoilu sen sijaan ei sitä ole. Kiitos ymmärryksestä.

Pate Mustajärvi kuoli 26. joulukuuta 69 vuoden iässä. Jo aiemmin syksyllä hän kertoi, että hänen kehostaan oli löytynyt tuumori, joka myöhemmin varmistui syöväksi. Varsinaista kuolinsyytä ei kuitenkaan ole toistaiseksi kerrottu julkisuuteen.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit