Paljastukset

Katri Helena 32 vuoden ikäerostaan Tommiin: ”Tommi tykkää vanhoista ihmisistä”

Suosikkilaulaja Katri Helena, 77, julkaisee huomenna torstaina (13.4.) Katri Helena – Laulaja (Johnny Kniga) -elämänkertakirjan. Kirjan on kirjoittanut Elina Hirvonen. Katri on ollut jo vuosia suhteessa itseään 32 vuotta nuoremman Tommi Liimataisen kanssa....

Oho! Jouni Hynynen nähdään seuraavalla Vain elämää -kaudella!

Kotiteollisuus-yhtyeen nokkahahmo Jouni Hynynen, 53, osallistuu seuraavalle Vain elämää -kaudelle. Asia paljastui Sanoma Median webinaarissa, jossa esiteltiin Nelosen  ensi syksyn tv-ohjelmistoa. Webinaarissa Nelosen kotimaisen viihteen päällikkö Mirko Baas sanoo, että ensi...

IS: Susanna Penttilä, 49, tienaa Onlyfanssilla 37 000 kuukaudessa

Huhtikuun 13. päivä 50 vuotta täyttävä Susanna Penttilä liittyi helmikuussa Onlyfans-sivustolle, jossa hän jakaa rohkeita kuviaan. Penttilä kertoo Ilta-Sanomille, että hänen OF-tilinsä lähti välittömästi hurjaan nousukiitoon. Playboyssakin...

Suosittu Hydraulic Press Channel -Youtube kanava takoo parhaimmillaan jopa 100 000 kuukaudessa

Lauri ja Anni Vuohensilta rikastuivat murskaamalla erilaisia tavaroita hydraulisella puristimella. Supersuositulla Hydraulic Press Channelilla on YouTubessa 4,78 miljoonaa seuraajaa. TikTokissa seuraajia on 14,3 miljoonaa, Facebookissa...

Shirly Karvinen kertoo tv:ssä kiusallisen muiston gynekologin vastaanotolta

Shirly Karvinen muistelee kiusallista lääkärikäyntiä Christoffer Stranberg Show’ssa. Vuoden 2016 Miss Suomi Shirly Karvinen kertoo ohjelman juontajalle Christoffer Strandbergille muiston gynekologin vastaanotolta. Shirlyn kertoo, että käynti...

Raju avautuminen! 37 vuotta täyttänyt Sini Sabotage pettyi pahasti ystäviensä järjestämään synttäriyllätykseen

Sini Sabotage oikealta nimeltään Sini-Maria Makkonen täytti hiljattain 37 vuotta. Synttäreidensä kunniaksi räppäri muisteli, hänen ja tosi-tv-tähti Sergey Hillmanin luotsaamassa Cheers to Ugly Me -podcastissa kokemuksia aiemmilta syntymäpäiviltään. Sini kertoo rehellisesti pettyneensä pahemman...

Hiljattain eronnut Sabina Särkkä teki paljastuksen liittyen parisuhde-elämäänsä

Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi vuoden 2012 Miss Suomi -kilpailuissa kruunattu Sabina Särkkä erosi taannoin aviomiehestään, toimitusjohtaja Ossi Kivimäestä. - Olemme yhdessä päättäneet erota ja jatkaa ystävinä. Kiitollisina yhteisestä ajasta....

Kirja: Somesiivooja Auri Kananen oli nuorena itsetuhoinen päihteidenkäyttäjä – Näin elämä sai uuden suunnan

Siivouskuningatar Auri Kanasen elämästä kertova Aurin siivousrakkauskirja (Otava) julkaistiin tänään keskiviikkona (15.2.) Kirjassa paljastetaan, että somesiivoojan elämä ei näyttänyt kovin ruusuiselta vielä teini-iässä. - Aurista tuli...

Me Naiset: Olavi Uusivirrasta eronnut Saara Kotkaniemi on raskaana

Suomalaisnäyttelijä Saara Kotkaniemi, 36, paljasti olevansa raskaana tuoreessa Me Naiset -lehden haastattelussa. Tulevan lapsen isä on sveitsiläis-italialainen näyttelijä Nicola Perot. Lapsi on Kotkaniemen toinen, sillä hänellä on tytär...

Seiska julkaisi kuvan: Naimisissa oleva kohudemari Matias Mäkynen kaulaili nuorta opiskelijaa baarissa!

Tuore Seiska paljasti, että SDP:n kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Matias Mäkynen iski marraskuuun viimeisenä lauantaina 20 vuotiaan opiskelijan vaasalaisesta Fontana Club -yökerhosta. – Television ajankohtaisohjelmien vakiokasvoksi...

Maria Veitola paljasti: näiden kahden julkkiksen luona hän haluaa vielä yöpyä

Maria Veitola haluaisi yöpyä vielä ainakin kahden suomalaisjulkkiksen kotona. Toimittaja Maria Veitola on yökyläillyt tunnettujen suomalaisten luona jo kahdeksan kauden ajan Yökylässä Maria Veitola -ohjelmansa...

IS: Tällaiset pikkujoulut Sanna Marinin hallitus järjesti! – Kova hintalappu!

Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitus järjesti 8. joulukuuta Las Vegas -teemaiset pikkujoulut Säätytalolla, asiasta uutisoi Ilta-Sanomat. Bileisiin oli kutsuttu mm. ministerit, hallituspuolueiden kansanedustajat sekä eduskunnan...

Seiska: Laulaja Mariska velloo jälleen kolmiodraaman keskellä!

Seiska-lehti uutisoi laulaja Mariskan eli Anna Maria Rahikaisen, 43, ajautuneen jälleen kolmiodraaman pyörteisiin. Lehti paljasti jo tammikuussa 2021, että Mariska ajautui kolmiodraamaan musamaailmasta tutun keski-ikäisen...

Ex-jalkapalloilija Aki Riihilahti vahvisti suhteensa tanssinopettaja Katri Mäkiseen!

Ammattiuransa päättänyt jalkapalloilija Aki Riihilahti, 46, vahvistaa vihdoin olevansa parisuhteensa tanssinopettaja Katri Mäkisen kanssa. Asiasta uutisoi ensin Iltalehti. Riihilahti paljasti asian, toimittaja Iriz Silanderin juontamassa Iriz...

Mallikaunotar Asal Bargh paljastelee rohkeissa Playboy-kuvissa – kertoo nyt paljonko hänen kallein kuvansa maksaa!

Suomalainen missi ja malli Asal Bargh on tehnyt kansainvälistä uraa nyt vuoden verran Playboyn paperilehden korvaajaksi syntyneessä Playboy Centerfoldissa. Kynnys päästä tähän julkaisuun on...

Seiska: Jyrki 69:stä eronnut Erika Vikman ahdistui suhteessa! – Koki Jyrkin innokkuuden kuristavana!

Tuore Seiska-lehti uutisoi laulaja Erika Vikmanin ja rokkari Jyrki 69:n eronneen. Lehden saamien sisäpiiritietojen mukaan Vain elämää -ohjelmassa rakastuneet artistit erosivat vähän ennen itsenäisyyspäivää. Eropäätöksen...

Sofia kertoi BB-talossa olleensa sängyssä Renne Korppilan kanssa – Katuu nyt paljastusta!

Big Brother Suomi -ohjelmasta tuttu transsukupuolinen Sofia Tuomola teki BB-talossa ollessaan rohkean paljastuksen kertomalla harrastaneensa seksiä ex-radiojuontaja Renne Korppilan kanssa. Nyt takaisin kotiinsa Iso-Britannian Manchesteriin...

Erika Vikman vietti itsenäisyyspäivää Dannyn kainalossa

Vain elämää -sarjastakin tuttu laulaja Erika Vikman, 29, julkaisi itsenäisyyspäivänä Instagram-tilinsä Stories -osioon videon, jossa nähtiin myös kaunottaren ex-puoliso, musiikkineuvos Danny, 80. – Jaahas! Kukas...

Suosittua tässä kategoriassa