Onko Riikka Purra turvautunut kauneushoitoihin? – katso miten ulkonäkö on muuttunut!

Valtiovarainministerin Riikka Purran, 48, uusin somepäivitys sai jälleen huhumyllyn pyörimään. Jo aiemmin Riikan kasvoja on luonnehdittu ilmeettömiksi monissa netin keskustelupalstoilla. Kommentoijat ovat epäilleet Riikan turvautuneen vähintään kosmeettisiin hoitoihin ja varsinkin botoksiin. Riikka ei ole itse kertonut ottaneensa hoitoja.

Nyt Purra julkaisi Instagramissa otoksen punaiseen väriin pukeutuneena ja täydessä tällingissä. Hän oli suuntaamassa tänään järjestettävään Urheilugaalaan 2026. Toki meikillä ja valaistuksella voi saada paljon aikaan, mutta kuvassa Purran kasvot ovat erittäin sileät verrattuna hänen ikäänsä ja aiempiin kuviin.

– Työt alkoivat sellaisella sykkeellä ja menemisellä, että huh! Tänään illalla kuitenkin edessä on kevyempää, nimittäin hienoa urheilun juhlaa, kun pääsen Urheilugaalaan katsomaan vuoden parhaimpien suomalaisurheilijoiden ja urheilun parissa toimivien palkitsemista. Itselläni on tietty suosikkini, mutta en paljasta. Ja saipa siitä syyn pukeutua punaiseen, kertoi Purra julkaisussaan.

Riikan aikaisempiin kuviin verrattuna muutos on todella suuri. Ihon virheet ja ikääntymisen merkit olivat havaittavissa selkeämmin ja kasvojen ilme oli erilainen. On kuin kuvien välillä olisi vuosien ero iässä.

Botox-pistoksia käytetään juonteiden ja ryppyjen esteettisenä hoitona ja se perustuu lihasten rentouttamiseen estämällä hermoimpulssien kulun. Sillä hoidetaan myös lääkinnällisesti esimerkiksi migreeniä tai liikahikoilua.

Lue myös: Riikka Purralta rehellinen ulostulo: ”Olen rähjääntynyt ja ryytynyt”

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit