Muusikko Olavi Uusivirta, 39, sai Taiteen edistämiskeskus Taikelta 25 000 euron korona-apurahan. Asiasta uutisoi ensin Helsingin Sanomat.
Olavin tuet ovat kuitenkin herättäneet närkästystä, sillä Uusivirta tienasi vuosina 2020 ja 2021 aikana yhteensä jopa 303 000 euroa.
Monet kysyvät nyt, että oliko artistilla oikeasti todellinen tarve saamalleen korona-apurahalle.
Uusivirta puolusti tukiaan äskettäin Facebookissa. Hän kertoo hakeneensa koronatukea, koska koki oikeasti tarvitsevansa rahoja.
– Mietin hetken, olinko ollut ahne. Olinko viimeinkin syyllistynyt kuolemansyntiin? Kuolemansynnistä kai seuraa kuolema. Mutta mikä hienous se oikeastaan olisi, kun se kuitenkin kolkuttaa ovella ennen kuin huomaatkaan, Olavi sanailee päivityksessään.
– Jälkikäteen voidaan sanoa, että hain korona-apurahaa, vaikka tienasin silmittömät summat rahaa. Etukäteen voitiin sanoa vain, että hain apurahaa. Apu-raha, se kai on jonkinlainen vastaus avunhuutoon. Minä tosiaan huusin apua. Minä olin polvillani ja huusin apua. Rahat oli loppu, ja postilaatikkoon tulvi laskuja. Työt oli peruttu, niitä ei enää saanut tehdä, Uusivirta kertoo.
– Minun tilini oli tyhjää täynnä, minä vannon tämän käsi kaikilla pyhillä kirjoilla. Minulla ei ollut rahaa. Sitä ei ollut myöskään näköpiirissä. Minä hain apurahaa. Minä sain apurahaa. Laskuja tippui, ja niissä kaikissa oli pääkallon kuva, muusikko selittää.
– Olinko siis ollut ahnepossu hakiessani apurahaa koronapandemian hyhmäisissä syvänteissä? Olen tähän mennessä ajatellut olevani ihan rehti kaveri, tosi ja reilu toveri. Keikkojen palkkanauhatkin on aina jaettu yhtyeen kesken kristillisen tasajaon parhaita perinteitä kunnioittaen. Haimme myös apurahoja yhtenä rintamana kiertuehenkilökuntani kanssa, samoilla määreillä ja parametreillä, hän jatkaa.
Tilanne kuitenkin parani, ja keikkoja alkoi taas tulemaan.
– Mutta olisiko minun ollut syytä jättäytyä rannalle, kun mannaa lopulta satoi yhdennellätoista hetkellä lumisadepallon utuiselta taivaalta. Ehkäpä. Menettelin kuitenkin toisin. Toimin kuten toimii valkohäntäpeura urbaanissa metsässä — hätävarjelua alinomaa liioitellen. Tartuin jokaiseen oksaan joka joen rantatöyräiltä tyrkkääntyi merihätäisen käpäliin. Näin toimi 99% kohtalotovereistani.
No ohhoh missä itsesäälissä rypee. Tuloja katsoessa tuolla palkalla elää muutamakin Suomalainen helposti. Ja silti piti vielä koronatukea hakea. Nämähän olisivat Sanna Marinin kanssa loistava pari. Marinin aamupala jupakassa asennoituminen oli ihan samaa luokkaa. Huokuu tietty välinpitämättömyys ja marttyyrin asenne. Sannahan taisi olla päättämässä koronatuki asiassa. Ja kuinka yllättävää että Olavi Uusivirta sai KOROTETTUA KORONATUKEA! Siis huomattavasti enemmän kuin moni muu artisti. Kuin myös moni muu Sannan lähipiiriläinen. Tukia kaiveltiin. Valtion piikkiin ninnan nunnan.
juuri näin ! olavi kusinoussutpäähän kun on niin
magee stara niin tokihan hänelle rahaa kuuluu , lisää lisää vaan…laittakaa miehen tuotanto jo boikottiin !
Karmea asento. Tuohon kun vielä pierut vääntää niin ei kukaan mies haluaisi edes lähelle mennä. Ja mitä muita hajuja sieltä tulee niin yäk!
Noilla tuloilla tili tyhjä? Suuret on menot miehellä.
vai ego…tottunut osta sisäfilettä niin maksamakkara ei enään kelpaa….! meidän piikkiin…