Tuukka Temonen palaa ohjaajaksi – mutta ei enää omalla riskillä.
Ohjaaja Tuukka Temonen ilmoitti helmikuussa Ylen haastattelussa lopettavansa omakustanne-elokuvien tekemisen. Temosen tuorein elokuva Meduusalla ei ole sydäntä jää hänen viimeisekseen.
Nyt ProPromotion Oy tiedottaa kuitenkin, että Temonen palaa ohjaajan paikalle Cancel-elokuvan myötä. Solar Filmsin tuottama elokuva saa ensi-iltansa syksyllä, ja sen tuottajina toimivat Hanna Virolainen, Markus Selin ja Jukka Helle.
Elokuva käsittelee cancel-kulttuuria, sometähtien elämäntyyliä ja arvovalintoja. Päärooleissa nähdään tunnetut Youtube- ja somepersoonat Niko ja Santtu (Niko Meuronen ja Santeri Hänninen) sekä Weksi (Henry Weckström).
Helmikuun alussa Tuukka Temonen kertoi Ylelle lopettavansa elokuvien ohjaamisen omalla riskillään, koska ”hommassa ei vain ole järkeä”. Hänen uusinkin elokuvansa on tappiollinen, eikä yksikään kanava ostanut sen esitysoikeuksia ennakkoon. Elokuva sai Elokuvasäätiöltä vain pienen markkinointi- ja levitystuen, ja jälkimarkkinoilla oikeudet myydään pilkkahintaan.
Temonen on aiemmin ohjannut elokuvat Teit meistä kauniin, Valmentaja ja Aika jonka sain. Lisäksi hän ohjasi Vares X -elokuvan.