Heli Palsanmäki on jakanut sosiaalisessa mediassa Aarikka-joulukalenterinsa sisältöä päivittäin joulukuun ajan. Joidenkin luukkujen avaamisen yhteydessä hän on ilmaissut hienoista pettymystä – punaisia joulutonttuja kun on Helin makuun ollut liian vähän.
– Missä on punaiset tontut. Heli tahtoo vain punaisia tonttuja, hän surkutteli joulukuun 9. päivä.
Myöhemmin Helin punainen tonttujoukkonsa sai kuitenkin kaivattua vahvistusta. Tänään, jouluaattona 24. joulukuuta, Heli sai kuitenkin varsin iloisen yllätyksen avatessaan kalenterinsa luukun.
– Aarikkan joulukalenteri yllätti, 24. luukku avattu. Tulikin ”kultainen” ja painava metallinen tonttu. Ihanaa joulun aikaa kaikille, nyt hiljennyn joulun viettoon, Heli kirjoittaa.
Joulupossusta tämän päivän kuva.
Onpa Marylla huono olo ja ilkeä mieli joulunakin. Heli on todella kauniskasvoinen nainen, ei tarvitse pistoksia ja pakkeleita, eikä kuvanmuokkauksia sen asian eteen. Hyvää uutta vuotta 2025 Helille, Akille ja Markulle!