Näin paljon Pottukoira tienaa viikossa sekoilemalla Thaimaassa!

Rappiostriimaaja Pottukoira, oikealta nimeltään Jouko Kärkkäinen, matkusti pari viikkoa sitten Thaimaan Pattayalle striimaamaan ja sekoilemaan.

Parhaimmillaan Kick.comissa striimaajan lähetyksiä on seurannut yhtä aikaa noin 12 000 katsojaa. Muulloin katsojamäärä on pysynyt selvästi maltillisempana, tavallisesti noin 2 000 tai 3 000 katsojan tasolla.

Kärkkäinen on juonut Thaimaassa ollessaan lähes tauotta, ja tämä on alkanut näkemään myös miehen kasvoilla.

-Ilmoitus-

Lue lisää: Oho! Näin Pottukoiran kasvot ovat muuttuneet parin viikon ryyppyputken jälkeen – Kuva!

Pottu rehvastellut striimeissään viimeaikaisilla Pattayan-tienisteillään. Hän kertoi livelähetyksessään tienanneensa noin 9 000 euroa viikossa striimauksella. Tulot muodostuvat Kickin maksamasta tuntipalkasta sekä lahjoituksista ja tilauksista.

Gekkosen tavoittama Pottukoira vahvistaa, että 9 000 euron viikkotulot pitävät paikkansa. Hän kertoo myös, että matka on sujunut hyvin ja kotiinpaluu koittaa viikon päästä.

Lue lisää: Pottukoira matkusti Pattayalle – joutui heti ”ryöstetyksi” prostituoidun toimesta

Lue myös: Pottukoira Thaimaassa: Ladyboy yllätti rajulla tempulla! – Video

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
1 Kommentti
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit
Käppi
Käppi
30 minuuttia sitten

Aika paskaa kontsaa rakilta tähän mennässä. Kyllä Joken aika on ohi.

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit