MTV3:n Ensitreffit alttarilla -sarjan viimeisimmällä kaudella avioituneet Matti, 36, ja Pauliina, 28, ovat eronneet. Asiasta uutisoi MTV Uutiset.
– Olemme päättäneet hakea yhdessä avioeroa, Matti viestittää.
– Ero tekee aina kipeää, mutta onneksi on hyvät ja kauniit muistot niin monista kauniista hetkistä. Eroa en tätä enempää kommentoi, koska kaipaan nyt aikaa ja rauhaa, hän jatkaa.
-Ilmoitus-
Matti on julkaissut Instagram-tilillään eropäivityksen.
– Mielessä on surua, mutta eniten tunnen kiitollisuutta tästä yhteisestä ajasta. Unelmoimme, heittäydyimme, tahdoimme, yritimme, annoimme kaikkemme ja teimme parhaamme.
Matti kuvailee mennyttä vuotta elämänsä parhaaksi.
– Tästä eteenpäin hyvillä mielin, toiveikkaana ja uteliaana. Omat unelmat ja haaveet ovat yhä vahvistuneet ja selkiytyneet. Niitä kohti, hän kirjoittaa.