Gekkonen kertoi maanantaina, että vuoden 2024 Miss Suomi -kilpailun ensimmäinen perintöprinsessa Tiia Aalto on eronnut avopuolisostaan Medya Elekistä.
Ero tuli yllätyksenä, sillä kaunottaret vastikään kihlautuivat Italian Comojärvellä. Medya polvistui Tiian eteen ja ojensi sormuksen herrasnaisen tavoin.
Lue myös: Tiia Aalto: Ero!
Ex-pari ilmoitti erosta Instagramissa.
– Parisuhteemme on tullut päätökseen. Yhteinen matkamme oli meille molemmille merkityksellinen ja täynnä kauniita muistoja, joita kannamme mukanamme lämmöllä. Pyydämme rauhaa ja tilaa tämän muutoksen keskellä.
Nyt Medya on kommentoinut eroa TikTok-tilillään. Hän julkaisi tunteikkaan videon, jolla hän kävelee kadulla kuulokkeet korvillaan, kyyneleet valuen pitkin poskia.
– Kun ero tuli täysin puskista just ennen joulua… Voimia kaikille, jotka ovat tanä jouluna yksin, hän kirjoittaa videon päällä.
Lisäksi hän kertoo asiasta lisää julkaisun kuvatekstissä.
– En ole vielä ehtinyt käsitellä tapahtunutta, siksi olen ollut hiljaa somessa.
Kiitos kaikille tsempeistä. Voimia kaikille, jotka ovat tänä jouluna yksin. ❤️ Muistot on valoa, joka jää, vaikka ilta pimenee. ❤️🩹, Elek kirjoittaa.
@medyaelek En ole vielä ehtinyt käsitellä tapahtunutta, siksi olen ollut hiljaa somessa. Kiitos kaikille tsempeistä. Voimia kaikille, jotka ovat tänä jouluna yksin. ❤️ Muistot on valoa, joka jää, vaikka ilta pimenee. ❤️🩹 #suomitt #suomitiktok #ero ♬ Sinä lähdet, minä jään – Behm
Tiian ja Medyn ero on puhuttanut Tiktok-videon kommenttikentässä.
– Siis en ymmärrä miten molemmille tää on tullu puskista? Toinen sanoo että Tuli puskista ja toinen sanoo En uskonu tän koskaan tapahtuvan. Oon ihan pihalla, kirjoittaa yksi Tiktok-käyttäjä.
– Storytime? toinen pyytää.
– Kiitos! mulle kävi ihan samat, naisella olikin toinen mies, kolmas kirjoittaa.
Tiia julkaisi aiemmin Tiktok-tilillään videon, jossa purkahtaa itkuun.
– Ero viikko ennen joulua. En uskonut tän koskaan tapahtuvan, Aalto kirjoitti videon ohessa.
– Mun ja Doryn matka jatkuu kahdestaan. Meidän parisuhde on päättynyt. Yhteinen matkamme oli molemmille merkityksellinen ja täynnä kauniita muistoja, joita kannamme mukanamme lämmöllä, Tiia jatkoi videon kuvauksessa.
@tiiaaalto Mun ja Doryn matka jatkuu kahdestaan. ❤️🩹 Meidän parisuhde on päättynyt. Yhteinen matkamme oli molemmille merkityksellinen ja täynnä kauniita muistoja, joita kannamme mukanamme lämmöllä. #ero #parisuhde #suomitiktok #suomitt ♬ Ei kulu päivääkään – emma & matilda