Artisti Mira Luoti julkaisi 9.1.2026 uuden kappaleensa Cokis ja Mentos. Mira on mainostanut biisiään rohkealla tavalla myös sosiaalisen median alustoilla.
Kyseinen kappale ei ole jättänyt suorasukaisuudellaan yleisöä kylmäksi. Mielipiteitä on satanut puolesta ja vastaan. Monet ovat kehuneet Miran rohkeutta ja kertovat pitävänsä kappaleesta. Toiset ovat ihmetelleet artistin toimintaa varsinkin viime vuoden kohujen jälkeen.
Lue myös: Mira Luoti rikkoi hiljaisuuden Makwan Amirkhaniin liitettävästä kohusta
Mira hehkutti tänään TikTokissa, että hänen tuorein videonsa on hänen paras tiktokkinsa koskaan. Mira kertoo videolla, että teki sen kiitoksena faneilleen. Hän on saanut paljon viestejä uudesta biisistään ja ihmiset ovat kuunnelleet sitä. Miralla on kädessään valkoisia ruusua, jotka hän kertoo olevan myös faneille sanoin ”ottakaa tai jättäkää”. Sitten hän hampain irrottaa yhden ruusunkukista suuhunsa ja sylkäisee sen ulos sanoen ”nam”. Erikoinen video on saanut, jotku seuraajat hämilleen ja kyselemään miltä ruusut mahtoivat maistua.
@miraluoti #fyp #cokisjamentos #rose ♬ alkuperäinen ääni – Mira Luoti
Jos tuorein video on ihmettänyt monia niin sen varmasti teki pari aiempaakin TikTok-julkaisua Luodilta. Muutama päivä sitten Mira oli käynyt metrossa kuvailemassa melko paljastavaakin voimistelua.
– Ootko sä herkkä, hento vai pullantuoksuinen narttu? Voit olla myös näitä kaikkia, kyseli Mira videonsa yhteydessä.
@miraluoti Ootko sä herkkä, hento vai pullantuoksuinen narttu? Voit olla myös näitä kaikkia #cokisjamentos #metro ♬ Behind Clouds (STEM Bass) – Empire Scores
Videon kommenteissa on otettu kantaa myös Makwan-kohuun, kuten Miran aiemmissakin TikTok-julkaisuissa Cokis ja Mentos -biisistä. Ikävälläkin tavalla monet ovat kyseenalaistaneet tapahtumia ja spekuloineet kohun olleen vain julkisuustempaus uutta musiikkia varten. Mira ei itse ole vastaillut juurikaan negatiivisiin kommentteihin.
Toiset ovat olleet myös haltioituneita Miran tyylistä, biisistä ja etenkin taipuisuudesta keski-ikäiseksi. Biisiä on luonnehdittu voimabiisiksi tai jopa naisten viidenkympin villitykseksi.
– Kyllä konttaamallakin pääsee eteenpäin, kommentoi Mira toisessa promovideossaan TikTokissa.
@miraluoti Kyllä konttaamallakin pääsee eteenpäin. #cokisjamentos #letsgo ♬ Cokis ja Mentos – Mira Luoti
Luoti kertoi julkisesti viime vuonna kokeneensa seksuaalista väkivaltaa viihdeohjelmassa.
Lue myös: Mira Luoti joutui putkaan lääkkeiden vaikutuksen alaisena