Miisa Nuorgam poseeraa alastomana Hesarissa: ”Minulla on isot, roikkuvat tissit”

Somevaikuttaja Miisa Nuorgam esiintyy alastomana Helsingin Sanomien Sielu ja ruumis -palstalla.

– Minulla on samanlainen keho kuin naisilla, joita esiintyy vanhoissa, arkista elämää kuvaavissa maalauksissa. Olen lyhyt ja pehmeä ja minulla on isot, roikkuvat tissit, hän kertoo lehdessä.

32-vuotia Nuorgam kuvailee Sielu ja ruumis -palstalla kehosuhdettaan ”helpoksi.” Hänen mukaansa hänen kehonsa vastaa länsimaista kauneuskäsitystä, mikä on osaltaan vaikuttanut myönteiseen kehonkuvaan. Nuorgam uskoo myös, että hänen saamelaisuutensa on ollut merkittävä tekijä mutkattoman kehosuhteen muodostumisessa.

– Saamelaisyhteisössä toisen ulkonäköä ei pidetä yhtä oleellisena kuin länsimaisessa yhteiskunnassa. Tärkeämpää on, mitä keholla pystyy tekemään.

Nuorgam avaa haastattelussa myös kokemuksiaan neuroepätyypillisyydestä. Aikuisiällä hänelle diagnosoitiin autisminkirjon häiriö, mikä on auttanut häntä ymmärtämään itseään paremmin.

Miisa on julkaissut alastonkuvansa myös Instagram-tilillään.

– Vuosi vasta aluillaan ja elämäni ensimmäiset alastonkuvatkin jo ehditty! Nuorgam kirjoittaa.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
1 Kommentti
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit