Jouluaaton hämärässä Pia Nykänen kävi jälleen sytyttämässä kynttilät puolisonsa Matti Nykäsen haudalle Jyväskylän vanhalle hautausmaalle. Matin hauta, jonka äärelle fanit vaeltavat vuodesta toiseen muistelemaan miehen värikästä uraa, sijaitsee hänen isänsä Ension ja isoäitinsä Annan vierellä. Hautakiven viereen lisätyt olympiarenkaat kertovat yhä mäkihyppylegendan poikkeuksellisesta urasta, ja nyt kiveä reunustavat havut, lyhdyt ja lukuisat kynttilät.
Vuonna 2019, Matin menehdyttyä 55-vuotiaana, Pia jäi yksin yhteiseen kotiin. Hän on sittemmin jakanut arkeaan aktiivisesti somessa, ja jouluaattona Instagramiin ilmestyi jälleen koskettava päivitys Matin haudalta.
– Lepää rauhassa Matti-kulta, Pia kirjoittaa.
– Hyvää joulua sinne taivaaseen, hän jatkaa.
Viime viikkoina Pia on kuitenkin herättänyt seuraajissaan myös huolta synkällä tekstillä, joka sai monet pysähtymään.
– Kun kaikki menee päin perset.. Niin se menee. Ei auta pyyntö ei toivo, hän kirjoitti julkaisunsa oheen.
Pia ei avannut tarkemmin, mistä on kyse, mutta teki selväksi, ettei alakulo liity pian seitsemän vuoden takaiseen leskeksi jäämiseen. Taustalla on ollut raskas syksy: hän menetti äkillisesti hyvän ystävänsä Marian, mikä on jättänyt syvät jäljet muutenkin koeteltuun elämään.
Lue myös: Pia Nykänen synkistelee joulun alla: ”kaikki menee päin perset”