Tuore Seiska-lehti uutisoi, että kohukaunotar Martina Aitolehden, 39, ja ex-kiekkoilija Hannu Pikkaraisen, 37, suhde on ajautunut kriisiin ex-kiekkotähden saatua syytteen raiskauksesta.
Seiskan saamien tietojen mukaan Pikkarainen on hiljattain muuttanut ilman Martinaa uuteen asuntoon, vaikka kohuparin piti alunperin muuttaa yhteen heinäkuussa. Pari ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole eronnut.
Hannun lähipiiristä on tihkunut tietoa Seiskalle, että mies on hyvin ahdistunut tulevasta oikeudenkäynnistä.
– Hän ui juuri nyt aika syvissä vesissä, Hannun hyvin tunteva henkilö kertoo Seiskalle.
Hannu tiedotti syytteestä itse omalla Instagram-tilillään aiemmin tässä kuussa.
– Haluan nyt olla teille avoin ja kertoa omalla suullani rohkeasti ja rehellisesti, että olen joutunut tilanteeseen jossa minua epäillään seksuaalirikoksesta. Tapahtuman ajankohta sijoittuu yli vuoden taakse ja osallisena oli lisäkseni hyvin tuntemani nainen. Näkemyksemme tapahtuneesta ovat erilaiset, Hannu kirjoitti tuolloin.
MYÖS MARTINALLA VASTOINKÄYMISIÄ
Martina joutui äskettäin tekemään vaikean päätöksen, ja laittamaan triathlon-haaveet hetkeksi sivuun loukkaantumisen ja koronatilanteen vuoksi.
Martina on treenannut triathlonia Utahin MM-kisoja varten, mutta hän perui osallistumisensa ja siirsi kisapaikkansa vuoden 2023 Lahden MM-kisoihin.
Lue myös: Sporttikaunotar Martina Aitolehti vakavana: ”Mulla edessä pitkä puolen vuoden kuntoutus”
Seiskan paparazzi nappasi myös salakuvia, joissa pariskunta antoi toisilleen lohtupusuja.
En ole Martina-fani mutta silti harmittaa hänen puolestaan. Kaikille soisi elämään aidon rakkauden ja olisi ihanaa, kun kaikki olisi hyvin. Siksi on kurjaa, että nyt kun löytyi Martinan kanssa samanlaiset arvot omaava mies, niin sitten olikin taustalla tällaista. Kauhee tilanne. Katsotaan nyt kuitenkin, mitä oikeus on asiasta mieltä…vielä kun tuntuu siltä, että tämä on nyt muotia syytellä miehiä milloin mistäkin. Raiskaaja on kuitenkin mielestäni sairas ihminen. En hyväksy moista toimintaa ollenkaan. Mutta tosiaan mies on syytön, ennen kuin toisin todistetaan.
Kiivas ja nuori pari.. Elämän näkllkäsiä. Ikää tulee lisää. Niin rauhotutaan kunnolla.. Tulee mieleen jos et tee niin kuin minä tahdon niin ei leiki sun kanssa ja hajotan sun hiekkalaatikko leikit. Vaikkapa nyt hienon linnan. Ja sitten taasen sovitaan.
Eipä tämäkään mikään Jymy uutinen ole. Mutta jotkut ne juoksee kilvan nyt Seiskaa ostamaan.
Onhan se selvää että parisuhdetta varmaan koettelee jos toisella on tällainen rikos syyte.
Mutta toisaalta Aitolehtihän on tottunut rötös herrohin.
Ihan näin naapurin silmin katsottuna näyttää Hannu oleilevan Martinan asunnossa ihan samalla lailla ja yhtä paljon kun tähänkin asti.
En voi luopua susta koskaan, koska varmasti en uutta miestä enää koskaan mistään saa.
Totta.
Ei kai kukaan normaalijärkinen mies halua Aitolehteä, täytyy olla jotenkin ……
Ja Hannu- reppanaa viedään….
Harmi.. he on loistava pari. Tsemppiä molemmille . Syytön kunnes toisin todistetaan
Oikeudessakaan ei ole tuomareina yhtään Jumalaa. Että täysin oikeaa mielipidettä ei sieltäkään voi saada. Jää ikuisesti arvailujen varaan kuka puhuu totta kuka ei.
On mun ennustukset usein ennenkin käyneet toteen. Näin pääsi käymään tässäkin kohdin.,.
Niin . Muistelen sinun kirjoittaneen että vappuun mennessä ovat eronneet. Tämän jälkeen taisit toivoa juhannusta. Sen jälkeen mihin tahansa otsikkoon olet huudellut ero, ero,ero.. Noh. Nyt on toistaiseksi edelleen omat kodit. Mutta ainakin maratonilla viihtyivät yhä yhdessä. On se kovaa kun käyttää kaiken energian toivomalla toisen epäonnea. Jatka ihmeessä ennustaja eukon harjoitusta. Noilla virhe -veikkauksilla tulee tarpeeseen.
Jännää miten toi ”Hellu”vetää joka asiasta Martinan esiin, vaikka otsikko on ihan jotain muuta niin tänä tyyppi heittää kuitenkin Martinan kehiin- taitaa olla iso ongelma Hellulla? Pitäisikö sun hakea apua tohon ongelmaasi:-)
No juurikin näin.
Ongelma on ja selkeästi. Vetää esiin asioita, joista ei ole edes kyse. Aikansa
jaksaa…
Kaikki tietävä Helluhan se kirjoittaa paskaan joka foorumilla, idoliaan hehkuttaa, joka on aivan pihalla normaalista elämästä. Kerää vaan tietoja ihmisistä, että pysytään kartalla. Mutta ole sitten varovainen, tarkista että on varmasti totta.
Hyvä Jade, – oikein suoraa tekstiä!