Hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti, 38, sai hyviä uutisia lääkäriltään.
Tulevaa Revenge Body with Martina Aitolehti -ohjelmaa juontava Martina rikkoi jalkansa pari viikkoa sitten treenien alkulämmittelyn aikana.
Nyt Martina on saanut leikkaavalta lääkäriltään helpottavan tiedon.
– Nyt on syytä iloita edes hiukan! Kävin tänään Turussa tapaamassa minut leikkaavaa lääkäriä ja hän oli kovin optimistinen tulevien kuukausien suhteen.
Saan pikkuhiljaa aloittaa kevyen pyöräilyn ( trainerilla ) ja vesijuoksun,
heinäkuussa sitten nousujohteisesti juoksun. Elokuussa kuvataan jalka vielä ennen kisaa ja mietitään aikataulu leikkaukselle. Nyt vaan on maltettava ottaa iisisti ja keskittyä uintiin, Martina kirjoittaa Instagramissa.
View this post on Instagram
LOUKKAANTUMINEN OTTI KOVILLE
Martina kertoi viime viikolla itkeneensä ja käyneensä asiaa läpi rakkaansa Hannu Pikkaraisen kanssa.
– On ottanut aikaa että olen omassa päässä, kropassa, valmentajien ja Hannun kanssa käsitellyt tämän asian. Olen itkenyt, mietiskellyt ja yrittänyt löytää tästäkin positiiviset puolet, Martina surkutteli loukkaantumista Instagram-tilillään viime viikolla.
View this post on Instagram
On kyllä ”hauska” täti tuo Aitolehti. Kertoo julkisuutensa alkaneen Miss Hawaiian Tropic -kisoista, jotka voitti. Ko. aurinkorasvamissikisat muka toiseksi suurin kisa Miss Universum -kisojen jälkeen. Jo on aikoihin eletty!! Aitolehden ”ura” alkoi kyllä Eremenkon salarakkaana ja silikonitissien esittelijänä sen jälkeen ko. eukko on ollut otsikoissa ulosottojen, rattijuopumuksen, kortitta ja ylinopeutta ajamisen, muutamien pahoinpitelyiden ym. rikosten tekijänä.
Juurikin näin.
Kuvassa vaikuttaa miehekkään timmiltä.
Siinäpä seli-selitys jo etukäteen, kun/jos ei pärjääkään Ironman-kisoissa. En kyllä yhtään tajua, miten ylipäänsä edes lähtee kisaan ja miten muka pystyy treenamaan. Taitaa olla täyttä tuubaa koko revähdys. Ja lääkärit mukana moisessa vedätyksessä…
No ehkä pitäisi selvittää asia jos ei tiedä, mutta kuitenkin haluaa asiasta mielipiteensä ilmaista.
Revenneen jänteen vuoksi lihas voi vetäytyä alas päin. Jos jänne jää korjaamatta lihas jää todennäköisesti normaalia heikommaksi. Ja aiheuttaa usein jalkaan kramppeja. Repeämät on paljon urheilevalle melko tavallisia. Ihmisellä joka ei juurikaan liiku, ei välttämättä ole arjessa haittaa. Jalka ei ole täysin toimintakyvytön. Mutta paljon urheilevalle iso menetys lihasvoiman katoamisen vuoksi. Ja siksi siis Martina tarvitsee leikkauksen.
Kuule on reidessä repeämä minullakin ollut. Sillä jalalla ei edes kävelty. Kirjoitit oikeaa asiaa, mutta harjoittelu oli kielletty ja kisaan osallistuminenkin. Minut operoitiin ja oli pitkä kuntoutus. On ollut myös pohjelihaksen repeämä, kun on urheilutausta. Revähdys on eri asia kuin repeämä. Jos Martina nyt harjoittelee ja osallistuu vielä kisaankin revenneellä reisilihaksella niin siitä ei hyvää seuraa. Vai olisiko sittenkin revähdys??
Huom. Kyse ei ole lihasrepeämästä. Vaan jänteen….
Reiden jänteen repeämää minäkin podin, kiireessä kirjoitin reiden repeämä. Pohkeessani oli lihasrepeämä ja vasemmassa jalassa peroneus brevis jänteen repeämä. Joten tiedän, miten noiden kanssa menetellään. Ei paljon harjoiteltu. Jonkin verran tiedän myös lääketieteestä. En tiedä onko sinulla lääketieteen koulutusta??? Pikajuoksija urani aikana noita vammoja tuli. Ja nopeasti operoitiin. Kaikkea hyvää toivon Martinalle. Minulla ehkä oli vakavammat vammat, kun nopeasti operoitiin ja oli pitkä kuntoutus. Tai erilaiset ortopedit.
Oho-ho-ho… kyllä sulla nyt on ollut rankkaa…ja oikein lääketieteestä on tietoa..huh huh..
Suosittelen sinulle luettevaksi esimerkiksi juoksija lehteä. Artikkeleita aiheesta löydät mm.vanhoista artikkeleista Juoksija.fi.. sieltä löytyy tohtorille luettavaa tämän päivän hoitomenetelmistä.
On se minä minä minä tyypille rankkaa kun Sohvi saa täys laidan kuraa niskaan. Ja Martina on välttänyt negatiiviset otsikot. Mutta jatka ihmeessä Sofian palvontaa. Montaa fania hänellä ei näytä olevan.
Kaksi vuotta sitten repesi peroneus brevis jänne, 10 vuotta sitten repesi pohjelihas ja samoihin aikoihin vasemman reiden jänne. En enää urheile SM- tasolla. Harrastelen urheilua. Puolisoni on lääkäri, erikoistuu ortopediksi. Joten jotain tiedän.Itse olen sosiaalityöntekijä/yhteiskuntatieteiden maisteri ja open paprut sain nyt keväällä. Sofia B on Suomen tyhmimpiä julkkiksia en ihaile häntä. Aivan naurettava tyyppi. En inhoa Martinaa, kommentoin vain vammoista. Juoksijalehtikin on tuttu asia. Ja puolisoni sanoi, että jotkut ortopedit operoivat heti reiden jänteen repeämät. Tänä päivänä ei niin herkästi operoida, mutta ei myöskään harjoitella ja kilpailla, jos on niin iso jänteen repeämä kuin minulla oli. Ei minulla rankkaa ole ollut vaikka vammoja on tullut. Toki liikunta jäi vähäisemmäksi. Onneksi voi uida ja tehdä paljon muuta. Martinalle toivon pikaista paranemista. Puolisoni voi kertoa sinulle lääketieteestä enemmän, jos haluat. Mukavaa juhannuksen odotusta.
Joo ei kandee paljoo noteerata tämän ”kuuluko sulle” kirjoittelua. Toki kaikilla on oikeus mielipiteeseen.ja hyvä niin.
Tässä kulminoituu mielestäni se että on meitä Ex urheilijoita, urheilua harrastavia tms on todella paljon. Sekä miehiä että naisia.
Aitolehtihän ei ole huippu urheilija. Koskaan ollutkaan.
Mutta kun on mikä on, kaikesta tekee super yli muiden.
Olet oikeassa. Kiitos sinulle. Viisas lopettaa ajoissa.
Joo se onkin eri juttu kun jollekin on sattunut oikeasti se urheiluvamma.
Aitolehden kohdalla voi helposti olla hatusta vedetty vamma.
Hyvää tietoa jokaiselle!
Niin, kannattaa googlettaa.
Onko Googlesta haettu?
Heh… Ensin kauhee haloo ja nyt ei oikeastaan yhtään mitään.
Koko ajan on saatava naama lehtiin kun Sohvikin pällistelee joka lööpissä.
Hohhoijaa. Voihan turhukkeet sentään.
Ei voi paha repeämä olla.
No eipä todellakaan voikaan olla, kun täysillä treenaa ja vasta kisojen jälkeen menossa leikkaukseen, mutta pitää olla joku selitys varalla, minkä voi sitten kertoa julkisuuteen,kun ei pärjää kisoissa. Ja jos ei muka täysillä treenaa (kuten väittää),onko mitään järkeä lähteä kisoihin? Eikö terveys ole tärkeämpää kuin päteminen ja näyttämisen halu?