Ex-missi ja yrittäjä Lola Odusoga, 46, joutuu jättämään Turussa sijaisevan kotinsa 6,5 vuoden jälkeen. Syynä tähän on se, että Lola on asunut vuokra-asunnossa, jonka omistajat haluavat kämpän nyt omaan käyttöönsä.
– Kaikella on tarkoitus ja kaikki tapahtuu syystä Nykyinen kämppäni olikin vähän liian hyvää ollakseen ikuinen. Joulun jälkeinen ylläri oli tämän päivän tieto siitä, että meidän tiet eroaa 6,5 vuoden jälkeen. Mutta se on näitä vuokralla asumisen villejä muuttujia, joten eipä siinä, Lola kertoo Instagramissa.
Lola toteaa tiukasti mahdollisille neuvojille, ettei hän ole kiinnostunut omistusasunnosta.
– Ja kiitos jo etukäteen, vuokralla asuminen on puhtaasti oma valinta niinkuin on moni muukin valtaväestöä ihmetyttävä ja häiritsevä asia minun tekemisissäni, joten säästä palopuheesi omistusasunnon eduista. En ole kiinnostunut niistä, en puheista enkä niistä omistusasunnoista, Lola kirjoittaa.
– Asunto on sitäpaitsi vain materiaa. Koti tulee muista asioista kuin materiasta, hän lisää.
Lola kertoo aloittaneensa jo luopumistyön. Hän kysyi myös Instagram-tarinoissaan seuraajiltaan ideoita, minne hänen kannattaisi seuraavaksi muuttaa.
– 90% vastauksista on jo nyt: Helsinki. Laitoin sen kunniaks kuvan joka on otettu Syksyn Helsinki-kämpässä.
– Mutta etsintä on siis alkanut, aika näyttää mihin se etsintä sitten johtaa, hän päättää.