Janne Porkka latasi Seiskalle suorat sanat Mikko Koivusta

Turkulainen viihteen moniottelija Janne Porkka muistetaan yhä parhaiten Onnenpyörän karismaattisena juontajana. Porkan sydän sykkii edelleen vahvasti TPS:lle, vaikka seuran otteet ovat viime vuosina jääneet kauas kannattajien toiveista.

Viime kauden päättyessä TPS uudisti valmennus- ja johtoryhmänsä. Päävalmentajaksi nimitettiin Toni Söderholm, ja apuvalmentajaksi NHL-legenda Mikko Koivu.

Seiskan mukaan Janne Porkka ilmaisi suoraan mielipiteensä Koivun palkkauksesta Kurre Westerlundin häissä.

– Veikkaan, että Mikko Koivu omalla auktoriteetillaan ja ammattitaidollaan tuo varmasti paljon kyseiseen joukkueeseen, Porkka totesi lehdelle.

Porkka antoi suorasanaisen arvionsa TPS:n nykytilasta.

– TPS on ollut vähän tuuliajolla, ja minusta tuntuu, että siellä on ollut vähän kahden kerroksen väkeä.

Hän täsmensi tarkoittavansa, että valmennustiimissä ja sen ympärillä on jo liiankin paljon henkilöitä.

– On valmentajan valmentajat ja valmentajavalmentajan valmentajat ja vielä valmentajavalmentajavalmentajan valmentaja, Porkka nauroi viitaten tilanteeseen, joka tuo hänen mukaansa mieleen jo Aku Ankan.

TPS:n hallituksessa toimii useita tunnettuja vaikuttajia, kuten Saku Koivu, entinen huippuvalmentaja Erkka Westerlund sekä Supercellin perustajat Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja. Lisäksi hallituksessa ovat mukana Sofia Virta ja Päivi Rytsä.

– Se osaaminen ei ole hirveästi heijastunut kentälle, Porkka kuittasi.

Porkka uskoo kuitenkin, että suunta on nyt oikea ja Mikko Koivun liittyminen joukkueeseen tuo sille merkittävää lisäarvoa.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
1 Kommentti
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit
Heta
Heta
5 tuntia sitten

Ö..Mikko ei muuta kuin taistelee Ex n kanssa asioista jotka ei kuulu julkisuuteen tai heidän lasten tietää ja kuulla ihmisiltä ja lehdistä.laiha sopu parempi kaikille kuin iso riita. Mikko pystyis lopettamaan sen kaiken mutta.. ikävä asia.

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit