Uutisankkuri Jaakko Loikkanen ottaa vastaan uusia haasteita urallaan.
MTV:n uutisankkuri Jaakko Loikkanen esiintyi eilen, 2. tammikuuta, viimeistä kertaa uutislähetyksen juontajana. Loikkanen jakoi asiasta päivityksen Instagram-tilillään ja paljasti valmistautuvansa siirtymään uusiin haasteisiin.
– Tänään viimeinen ankkurivuoro. Ensi viikolla alkaa uusi työ Maikkarin uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkönä, Loikkanen kirjoitti Instagram-päivityksessään.
Loikkanen esitteli päivityksessään vaikuttavan työvaatekokoelmansa, johon kuuluu 11 pukua, 40 kravattia, 50 taskuliinaa ja 15 paitaa.
– Miten näitä on kertynyt näin paljon? Onneksi samalla myös paljon hienoja hetkiä, kokemusta ja oppia.
Katso kuvat alapuolelta.
Loikkasen julkaisun kommenttikenttään on jättänyt terveisensä muun muassa hiljattain eläkkeelle siirtynyt uutisankkuri Keijo Leppänen.
– Älä hukkaa kaikkia. Tarvitset niitä vielä, Leppänen kirjoitti.
– Hukkaan vain ne joista olen kasvanut ulos, Loikkanen on vastannut Keijolle.
Loikkanen on lukenut uutisia Maikkarilla vuodesta 2015 lähtien. Ennen MTV:tä hän työskenteli Ylellä.