IS: Tunnettu suomalaisartisti raiskasi Jasmin Voutilaisen

Elektronisen musiikin artisti ja entinen radiojuontaja Alex Kunnari tuomittiin vuonna 2015 raiskauksesta, joka tapahtui risteilyllä vuonna 2014 hänen hytissään. Tuolloin 39-vuotias Kunnari esiintyi laivalla.

Ilta-Sanomien tuore selvitys paljastaa, että tapauksen uhri oli 19-vuotias Jasmin Voutilainen, joka menehtyi itsemurhaan maaliskuussa 2023, 27-vuotiaana.

Kunnari sai vuoden ja kolmen kuukauden ehdollisen vankeuden sekä 30 päiväsakkoa, yhteensä 570 euroa. Hänet velvoitettiin maksamaan Voutilaiselle 2 000 euroa korvauksia ja yli 2 600 euroa oikeudenkäyntikuluja. Tuomio on lainvoimainen.

Tapaus nousi uudelleen esiin Ylen Mitä tapahtui Jasminille? -podcastissa, jossa läheiset kertoivat Voutilaisen joutuneen vuosia sitten raiskatuksi. Podcastissa tuotiin myös esille epäily, että Voutilainen koki raiskauksen yrityksen ja pahoinpitelyn vähän ennen kuolemaansa. Tätä tapausta käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa ensi keväänä.

Lue lisää: Yle: Jasmin Voutilaisen epäillään joutuneen raiskauksen yrityksen uhriksi vain päivää ennen kuolemaansa

Alex Kunnari esiintyi Raumanmeren Juhannus -festareille vuonna 2016. Kuva: Pasi Murto / All Over Press

Alex Kunnari on tuomittu myös talousrikoksista. Helsingin Sanomien mukaan hänen tekemänsä törkeä kirjanpitorikos ja törkeä veropetos ajoittuivat vuosille 2008–2012.

Helsingin käräjäoikeus langetti hänelle vuonna 2019 vuoden ja kahden kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Lisäksi Kunnari velvoitettiin maksamaan Verohallinnolle lähes 50 000 euroa vältettyjä veroja korkoineen.

Iltalehti uutisoi vuonna 2018, että Alex Kunnari menetti Kiss-radiokanavan juontajan tehtävänsä, kun hänen talousrikoksensa tulivat julki. Samassa yhteydessä julkisuuteen nousi myös hänen aiempi raiskaustuomionsa.

Kunnari on ensimmäinen suomalais-DJ, jolla on ollut oma klubi-ilta suositulla Ibizan bilealueella. Hän on esiintynyt myös ympäri Suomea, ja hänen City of Sin -musiikkivideonsa oli ehdolla vuoden 2014 Emma-gaalassa.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit