Jokerien entinen puolustaja ja pitkäaikainen valmentaja Kari Kinnunen on kuollut liikenneonnettomuudessa 26. elokuuta Vihdissä. Hänen autonsa törmäsi vastaan tulleeseen rekkaan vanhalla Porintiellä, kertoo Ilta-Sanomat.
Kinnunen oli kuollessaan viisi päivää vaille 83-vuotias. Hän oli tunnettu aktiivisena eläkeläisenä, joka pelasi kaukalopalloa ja harrasti liikuntaa viikoittain.
Pelaajaurallaan Kinnunen edusti Suomen maajoukkuetta ja kuului Jokerien mestarijoukkueeseen kaudella 1972–1973. Valmennusuralla hän toimi pitkään Jokerien kakkosvalmentajana.
Kinnunen jäi leskeksi vuonna 2013. Häntä jäivät kaipaamaan kaksi tytärtä ja kuusi lastenlasta.