Näyttelijä Mikko Parikan esittämä Salatut elämät -hahmo Jiri Viitamäki jää keväällä pois sarjasta. Asiasta uutisoi Iltalehti.
Kyse ei ole pysyvästä lähdöstä, vaan juonellinen tauko liittyy Parikan isyysvapaaseen, joka alkoi marraskuun lopussa ja kestää neljä kuukautta.
– Sitten olen pari kuukautta töissä, ja sitten meillä on kesätauko. Olen pojan ensimmäisestä vuodesta melkein seitsemän kuukautta kotona. Se on luksusta, Parikka iloitsee Iltalehden haastattelussa.
Mikko ja Saran neljäs lapsi on isyysvapaan alkaessa vasta parin kuukauden ikäinen. Mikolle oli alusta lähtien selvää, että hän haluaa jäädä kotiin vauvan kanssa.
– Olen kiitollinen tuotannolle, että he suostuivat tähän. Työmme on kuitenkin siinä mielessä erityislaatuista, että kukaan muu ei voi tehdä työtämme, Mikko kertoo lehdelle.
Isyysvapaalta Parikka odottaa ennen kaikkea aikaa vauvan kanssa. Edellinen lapsi syntyi keväällä 2020 koronasulkujen alussa, jolloin kahvilat olivat kiinni ja leikkipuistojen käyttöä rajoitettiin, joten nyt hän toivoo sujuvampaa arkea.
Täysin Parikka ei aio irrottautua töistä. Näyttelijäntyön lisäksi hän tekee sisältöjä sosiaaliseen mediaan ja hoitaa pariskunnan yritysten laskutusta sekä muuta hallinnollista työtä.
Arki kuusihenkisenä perheenä on IL:n mukaan lähtenyt hyvin käyntiin. Aiemmista vauvavuosista Parikka tietää, että vaiheet menevät nopeasti ohi ja että myös väsymys sekä yöheräämiset ovat lopulta vain hetkellisiä.
– Olemme kaikki olleet ihan fiiliksissä hänestä. On ollut todella kivaa.
Lähde: IL