IL: Aku Hirviniemen kaksi ensi kevään uutuusohjelmaa hyllytettiin!

Törkyviestiskandaalissa vellovan Aku Hirviniemen tilanne synkkenee entisestään.

Näyttelijän piti juontaa kahta tv-ohjelmaa, jotka olisi esitetty Discovery ja TV5-kanavilla ensi keväänä. Nyt ohjelmat ovat hyllytetty kohun vuoksi.

– Olemme päättäneet, että Aku Hirviniemen ohjelmat eivät ole mukana kevään 2024 ohjelmistossa, Warner Bros. Discovery Suomen viestintäpäällikkö Jenni Kokkonen vahvistaa Iltalehdelle.

Hirviniemen lisäksi ohjelmia olisi juontanut Kalle Lamberg.

Molemmat uutuussarjat tuottaa Rabbit Films -tuotantoyhtiö.

– Rabbit Filmsin johdolla ei ole tiedossa, että Aku Hirviniemi olisi käyttäytynyt epäasiallisesti Rabbitin tuotannoissa. Meillä on käytössä virallinen whistleblowing-kanava sekä tarpeelliset prosessit mahdollisen asiattoman käytöksen raportointiin ja siihen puuttumiseen. Emme hyväksy epäasiallista käytöstä tuotannoissamme keneltäkään, Rabbit Films -tuotantoyhtiön toimitusjohtaja Olli Suominen kertoi Iltalehdelle aiemmin marraskuussa.

Viestikohun Hirviniemeltä on peruttu myös kaksi Akun ja Iiron pikkujoulushow -kiertueen keikkaa. Lisäksi Helsingin teatteri potki hänet ulos Ilmasta rahaa -näytelmästä. Näyttelijä myös itse erosi oman tuotantoyhtiönsä hallituksesta.

Hirviniemi pahoitteli naisille lähettämiään seksiviestejä vasta kun kohu alkoi vaikuttaa hänen tuloihinsa. Tämän jälkeen mies vitsaili seksiviesteistään pikkujoulukeikalla, minkä jälkeen hän pyysi uudelleen anteeksi ja kertoi peruvansa loppuviikon keikkansa sekä jäävänsä sairauslomalle.

Lue myös: HS rahastaa Aku Hirviniemen seksiviesteillä

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
4 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit
Pikku Myy
Pikku Myy
1 vuosi sitten

Akulla ja Akilla on molemmilla kaksimieliset jutut ja vitsit, että naisena ällöttää. Molemmilla noussut se päähän, kun on tarpeeksi kauan ollut mediassa, ei itse käytöstään huomaa.

Leena
Leena
1 vuosi sitten

Pian Akulla todetaan kaksisuuntainen mielialahäiriö ja hän saa kaiken anteeksi.
Kuka oikeasti on tykännyt hänen kaksimielisistä jutuistaan ja sketsihahmoista? En minä ainakaan.

Outi
Outi
Vastaa  Leena
1 vuosi sitten

aivan, varmasti yrittääkin ratsastaa tolla pako portilla! kaikki ihan fine mä oon vaan sairas…toki niin hän onkin, seksuaalisesti ja pahasti kieroutunut pervo! Naisena en pysty arvostamaan tuollaista ällöttävää surkimusta laisinkaan, mitähän Sonja ajattelee…ihana mies!

Outi
Outi
1 vuosi sitten

Jipii!!! ihan oikein toimittu…

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit