Mäkihyppääjälegenda Matti Nykäsen lapsuudenystävän Ari Saarisen kertoo tuoreessa Hymy-lehdessä paljastuksia Nykäsestä.
Saarisen mielestä Matin suhde Mervi Tapolaan oli lopun alkua.
– Jos Matti ei olisi koskaan tavannut Merviä, hän olisi vielä hengissä. Olen sitä mieltä, Saarinen toteaa Hymylle.
Matin ja Mervin suhde kesti yli kymmenen vuotta vuodesta 1999 vuoteen 2010. He ehtivät olla yhteisen taipaleensa aikana kahdesti naimisissa. Parin elämäntyyliin kuului vahvasti alkoholi, ja väkivaltaisia riitoja setvittiin käräjäsaleissa asti.
– Se touhu viinan käyttöineen meni ihan sairaaksi. Mietin jo silloin, kauanko he kestävät touhua. Aika pitkäänhän sitä sitten kestikin, Saarinen kertoo Hymylle.
Lapsuudenystävän mukaan Matin elämä rauhouttui Pian astuessa kuvioihin.
Kyllä, Pian kanssa rahoittui… Kun oli jo sairas, niin ettei enää kunto kestänyt aiempaa juomista. Eli ei Pian ansiota rauhoittuminen.
Kyllä se Piakin joi ja juo, etsi lähinnä rahoittajaa ja julkisuutta.
Näinhän se meni ja menee.
Törkeä uutinen, ja kommentti ystävältä! Alkoholisti löytää juomat, ja kaataa kurkkuunsa ihan itse. Ei voi koskaan laittaa jonkun toisen syyksi omaa juomistaan. Peilistä se lopullinen syyllinen aina löytyy, alkoholismissa.