Showpainilegenda Hulk Hoganin kuolinsyy on selvinnyt. Hogan menehtyi viime viikon torstaina 71 vuoden iässä. People-lehden mukaan kuolinsyyksi on vahvistettu sydäninfarkti. Lehden saamista asiakirjoista käy ilmi, että Hogan sairasti leukemiaa ja kärsi eteisvärinästä. Syövästä ei ollut tiedotettu julkisuuteen ennen hänen kuolemaansa.
Viikko sitten Hoganin kotiin hälytettiin poliisit ja ensihoitajat. People-lehden haltuunsa saaman hälytysaudion mukaan ensihoitajat yrittivät elvyttää Hogania puolen tunnin ajan ennen kuin hänet kiidätettiin sairaalaan.
Hoganin terveydentila herätti huolta jo ennen hänen menehtymistään. Vain muutamaa viikkoa aiemmin hänen vaimonsa Sky Daily Hogan kiisti huhut siitä, että Hogan olisi koomassa tai kuolemaisillaan.
Kesäkuussa Hogan joutui sairaalaan niska- ja selkäongelmien vuoksi. Tuolloin hänen edustajansa rauhoitteli tilannetta toteamalla, ettei syytä huoleen ollut. Hogan oli kärsinyt selkävaivoista pitkään, ja tuore niskaoperaatio oli sujunut onnistuneesti.