Helmi Loukasmäki poseeraa Dannyn kainalossa – Näin Erika Vikman reagoi!

Iskelmälegenda Ilkka ”Danny” Lipsanen ja hänen luottosaattajansa Helmi Loukasmäki ovat palanneet Espanjan auringon alta takaisin kotimaan kamaralle. Kaksikko vietti viime viikon Fuengirolassa, missä he hurmasivat yleisön kolmena iltana paikallisessa suomibaarissa.

Matka ei kuitenkaan ollut pelkkää työntekoa. Helmi jakoi Instagram-tilillään tiistai-iltana (29.4.) kuvia ja tunnelmia reissusta, jota hän kuvailee virkistäväksi yhdistelmäksi lomaa ja työtä.

– Yhdistetty työ- ja lomamatka Espanjan lämmössä! Teki hyvää!! 3 loppuunmyytyä showta, ihania kohtaamisia, aurinkoa, hyvää ruokaa ja huippu seura! Gracias! Helmi hehkuttaa.

Helmin julkaisussa nähdään kahdeksan kuvaa, jotka kiteyttävät reissun tunnelman lempeästi ja elävästi. Ensimmäisessä otoksessa hän poseeraa parvekkeella Espanjan kattojen yllä. Muita otoksia värittävät välkehtivä meri, herkullinen äyriäispaella ja esiintymishetki, jossa Helmi säteilee lavalla. Eniten huomiota kerää kuitenkin otos, jossa Helmi nojaa hymyillen Dannyn kainaloon ravintolaillan lämpimässä tunnelmassa.

Näet kuvat alta, oletuskuvan oikealla puolella olevasta nuolesta näet lisää kuvia.

Helmin postaus on saanut paljon ihastelevia reaktioita ja myös Dannyn ex-rakas Erika Vikman on kommentoinut Helmin julkaisua.

– Upee sinä ja D ❤️, Erika ihastelee.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
11 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit
Leena
Leena
2 kuukautta sitten

Melkoisen rumaa kielenkäyttöä täällä taas. Olen pian 40 v ja Dannyn lähelle en menisi. Eikä hän varmaan huolisikaan. En ole blondi, en halua laulajaksi ja olen liian vanha. Ruma en Sandy ole. Ja avustajahan tuo Helmi on, ei rakastettu. Danny esittää ikinuorta, kaikkivoipaista miestä ja toinen auttaa siinä. Siitähän hänelle maksetaan ja Danny saa kuvitella Armin taas vierelleen. Helmi ei Armia korvaa vaikka kuinka yrittää. Armissa oli ainutlaatuista herkkyyttä ja kauneutta.
Nyt jään odottamaan Sandyn ryöpytystä.

Sami
Sami
2 kuukautta sitten

Gulliver on Vuorelan koulukodista. Näin olen kuullut. On saanut ilmeisesti puhelimen taas kouraan.

Sami
Sami
2 kuukautta sitten

Hyvä Sandy vedä vaan turpaan noita kahta. Ja Sanna 22v. Tulee kyllä apuun. Mammanpojat täällä yrittää kun Danny on saanut kauniin naisen itselle ja mamulit ei ole päässeet edes kärkeä koskaan kastelemaan.

Sandy
Sandy
2 kuukautta sitten

Gulliveri yrittää nostaa heppiään nimimerkillään kun kulli ei ota muuten eteen. Voi voi kyllä on vaikeeta kun jotenkin pitää yrittää tulla esiin. Heh
..uuh…uuh

Riitta
Riitta
Vastaa  Sandy
2 kuukautta sitten

Siisti nyt hyvä ihminen kielenkäyttöäsi.

Outi
Outi
Vastaa  Sandy
2 kuukautta sitten

Sinä olet todella sairas ihminen, hae jo pikaisesti apua mielenterveys ongelmiisi! Et heh vaan, ei mulla muuta…

Masa
Masa
2 kuukautta sitten

Sairas kombo. Pitäis jonkun psykiatrin ottaa koppi,ja auttaa,ei vaan ole normaalia

Sandy
Sandy
Vastaa  Masa
2 kuukautta sitten

Samat sanat sinulle. Pitäis sinunkin ottaa aika psykiatrille. Sinulla on hyvin ahdasmielinen ja tuomitseva ajatusmaailma. Et taida olla muuta kuin tavallinem luuseri.päivät raukka täällä suutas soitat. Oletko ollut koskaan työelämässä. En usko että olet. Tuskin sinulla on minkäänlaista koulutustakaan. Että kateeksihan se käy kun vanha mies on saanut noin kauniin naisen itselleen.Ja ovat vielä onnellisiakin. Danny on menestynyt ja omillaan toimeentuleva eikä tarvitse rahojaan hakea sosiaalitoimistosta. Niinkuin sinun.

Gulliver
Gulliver
Vastaa  Sandy
2 kuukautta sitten

moi sanna 22v.

Sandy
Sandy
Vastaa  Gulliver
2 kuukautta sitten

Sulla on oikea nimi ” kulliver” ja vainoharhainenkin tunnut olevan. Ja diagnoosi on harhainen skitsofreenikko. Äijää suututtaa kun totuus täällä puhutaan. Nautin tästä kun sinua risoo kirjoitukseni. Niin on ollut tarkoituskin. Masan kanssa olette samanlaisia henkisiä kääpiöitä ja pikkusieluja. Ja oli se hyvä että Sanna 22v. Körmyytti teitä täällä. Ottaa äijiä itsetunnon päälle kun joutuvat näkemään itsensä ja oman pienen mitättömyytensä. Heh..kyllä naurattaa tuommoset yhteiskunnan elätit. Päivät täällä lesutaan ja aikaa kulutetaan kun ei mitään ole elämässä muuta.

Leena
Leena
Vastaa  Sandy
2 kuukautta sitten

Sandy. Minä olen psykiatrian sairaanhoitaja ja pian psykoterapeutti. Näen kyllä täällä kuka tarvitsee apua.

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit