Heli Palsanmäeltä yllättävä syöpäpäivitys: ”onko se taas uusiutunut”

Kaikki tuntevat jonkun, jota syöpä on koskettanut. Syöpä vaikuttaa suomalaisten elämään laajasti: Syöpärekisterin mukaan Suomessa kuoli vuonna 2023 yhteensä 13 645 henkilöä, ja uusia syöpätapauksia todettiin 39 199.

Onneksi nykyaikainen terveydenhuolto ja hoitomenetelmät tarjoavat monille syöpätyypeille aiempaa paremman ennusteen. Esimerkiksi rintasyövän ja eturauhassyövän varhaisvaiheen hoitotulokset ovat Suomessa erinomaisia, ja useiden syöpien eloonjäämisennuste on viime vuosikymmeninä parantunut merkittävästi.

Myös Aki ja Heli Palsanmäki ovat taistelleet läpi syöpähelvetin.

Helillä löydettiin alkuvuodesta 2022 neljän sentin pahanlaatuinen kasvain kohdusta, ja syöpä oli ehtinyt levitä myös imusolmukkeeseen. Hän kävi läpi rankat säde- ja sytostaattihoidot, mutta toipui ja on kertonut selvinneensä sairaudesta.

Akilta puolestaan löytyi syksyllä 2024 kahden sentin kasvain keuhkoista. Diagnoosina oli keuhkosyöpä, ja mies leikattiin pikavauhtia Jyväskylän Sairaala Novassa.

”Pelottaa uusiutuuko se”

Nyt Heli on tehnyt kaupallisen yhteistyövideon Kipukaukan kanssa. Mainosvideolla hän kertoo pariskunnan selvinneen syövästä, mutta myöntää samalla, että vuosittaiset kontrollikäynnit aiheuttavat yhä pelkoa.

– Syöpä sanana on ihan hirveä, Heli aloittaa.

– Tuo pirulainen syöpä on vieraillut tässä taloudessa ja joka vuosi kun mennään kontrolliin Akin kanssa, se pelko on persuksissa, että onko se taas uusiutunut, Heli jatkaa.

– Mutta siitäkin saattaa selvitä, kuten me ollaan Akin kanssa selvitty, hän lohduttaa.

Videolla Heli esittelee erikoiskenkiä, joista jokaisesta myydystä parista kuusi euroa lahjoitetaan syöpätutkimukseen.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit