Heli Palsanmäki sai tarpeekseen somepilkasta.
Huutokauppakeisari Aki Palsanmäen vaimo Heli Palsanmäki on pistänyt stopin sosiaalisessa mediassa vellovalle pilkalle. Hän kertoo omalla sivustollaan, että kärsivällisyys loppui ja tuloksena oli muutama tyly klikkaus estolistalle.
– Olen tänään estänyt kolme henkilöä. Ja jatkossa teen samoin kaikille jotka ei osaa kuin haukkua, Heli ilmoittaa päättäväisesti.
Vaikka vanha sanonta kuuluu ”ei haukku haavaa tee”, Heli muistuttaa, että jossain menee raja. Hän painottaa, ettei kaikista tarvitse pitää, mutta turha huutelu voi jäädä väliin.
– Joo ei kaikista tarvii tykätä, mutta skrollaa ohi jos ei kiinnosta. En minäkään kaikista tykkää, mutta silti en lähde heitä haukkumaan.
Somessa tapahtuvaa ilkeilyä Heli vertaa koulukiusaamiseen, ja ajankohta tekee vertauksesta erityisen osuvan.
– Tuli mieleen koulukiusaaminen, ehkä siksi kun tänään moni aloitti koulun. Jos aikuiset käyttäytyy näin niin ei tarvii ihmetellä mistä lapset oppii kiusaamisen.
Asiasta uutisoi ensin Hymy.
Mikä teitä ihmisiä vaivaa häpeän että ketään edes sanoo noin ääneen. Ihmisten ulkonäköä ei saisi arvostella eikä pidä. Törkeää suorastaan. Toivottavasti te haukkujat olette täydellisiä. … apua sanon että kyl on ihmisillä pokkaa ..
Julkisuuden henkilön on kestettävä kritiikkiäkin. Itse pidän tuota ohjelmaa todella typeränä, viisi minuuttia olen joskus katsonut. Henkilöiden ulkonäköä en lähde arvioimaan. Minä en siis tykkää ohjelmasta. On monta muutakin ohjelmaa, joita en katso. Eikait tuosta voi kukaan suuttua.
Kannattaisko siistiä vähän ulkonäköä ja pukeutumista niin varmasti kiusaaminen loppuu.
Ei kiusaaminen lopu vaikka kuinka kiusattu muuttuis. Eiköhän vika ole ole kiusaajassa. Hänen tulis muuttua. Jaakko..mikä sua vaivaa..???
Mitähän siistimistä siinä olisi? Ihan ok ulkonäkö ja oma tyyli pukeutumisessa, kuten täytyisi olla kaikilla.
Sekö on syy että saa kiusata,jos toisen pukeutuminen ei mielytä? Häpeän puolestasi,kun itse et sitä tajua tehdä
Hän tarkoittaa siistiytymistä. Ei mainitse, että se on syy kiusaamiseen, mutta ihmiset vain tekee niin. Jos haluaa olla esillä niin kyllä minäkin ajattelen, että siisti pukeutuminen ja olemus on ehdoton.
Aivan tarpeeksi siisti on ollut. Kiusaaja on vain ilkeä ihminen. useimilla heillä on ongelmia oman itsetunnon j toisen ihmisen kunnioittamisen kanssa.
Heli on töissä, ei siellä juhla-asuissa olla. Miten täytyisi siistiytyä? Hän on puhdas kasvoinen, ei turhaa pakkelia likaamassa naamaa, oman tyyliset vaatteet, nekin ihan siistit. Tukka on siististi. Ihmettelen noita kommentteja siistiytymisestä Eikö nykyisin ihminen saa olla oma itsensä?
Tekosyitä vain yritetään keksiä että saataisiin puolustella omaa alaarvoista käyttäytymistä.
Heli aivan oikeassa, mikä oikeus kenelläkään haukkumiseen, katsokoon jokainen aikuinen ihminen mieluummin itseään peilistä! Jotenkin järjetöntä miten alas aikuiset ihmiset vaipuvat, toki tuohan kertoo paljon myös ihmisten pahoinvoinnista.