Laulaja Hanna Pakarinen, 44, julkaisi somekansan nähtäville harvinaisen yhteisen matkavideon miehensä Risto Niinikosken, 45, kanssa. Pariskunta kertoi vihdoin saaneen aikaa yhteiselle laatuajalle hääpäivän kunniaksi. Hanna ja Risto ovat olleet naimisissa 8 vuotta. Hannan laulu-uran kaikki varmasti tuntevatkin, mutta myös Risto on rumpalina rautainen alansa ammattilainen ja on vaikuttanut useissa suomalaisyhtyeissä.
Parhaillaan Risto kiertää Eurooppaa Samu Haberin kokoonpanossa, joten Hanna hyppäsi koneeseen ja suuntasi Sveitsiin tapaamaan miestään ja viettämään romanttisen viikonlopun. Toki Riston vknloppuun kuului töitä, joten Hanna kannusti siippaansa festareiden kulisseissa.
– 8. Hääpäivän kunniaksi pitkä viikonoppu Sveitsissä. Ollaan jo Riston kanssa totuttu siihen että näitä päiviä harvoin päästään kahdestaan viettämään. Kiitos Samu Haber ja koko siun upea crew, että pääsin vihdoin kokemaan paikanpäällä millaista teidän kesä on ollu. Hattu nousee päästä miten superammattilaisia ootte kaikki omalla tontillanne. Vielä pari keikkaa ja sit kotiin, kertoi Hanna Instagram-julkaisussaan.
Videolla nähdään kuinka Risto tulee hakemaan Hannaa kentältä romanttisesti ”avominillä”. Hanna kuvasi parin yhteisen hissimatkan ja kertoi, että se oli ainoita hetkiä, jolloin pari ehti olla oikeasti vaan kahdestaan muun touhuamisen lomassa. Ehtivät he kuitenkin nautiskella myös paikallista fondue-herkkua ja miettiä tulevia hääpäiviä.
Lue myös: Hanna Pakariselta pysäyttävä ulostulo: ”Itselle jää luu käteen”