Euroviisuissa Suomea edustava Erika Vikman, 32, on antanut laajan haastattelun Italian Vanity Fair -lehdelle. Hän kertoo näkemyksistään Euroviisuista, kiinnostuksestaan drag-kulttuuriin ja vähemmistöjen oikeuksiin. Haastattelussa Vikman avaa myös mielenterveysongelmiaan vastatessaan toimittajan kysymykseen siitä, onko hänen energisen olemuksensa taustalla ollut synkkiä hetkiä.
– Minulla on ollut mielenterveysongelmia. Olin hyvin masentunut, Vikman kertoo lehdelle.
Vikman kertoo olleensa kolmen vuoden ajan masentunut.
– Se oli erittäin vaikeaa aikaa, elämäni pahinta, hän paljastaa.
Vikman kertoo masentuneensa, kun elämään kasaantui liikaa asioita samanaikaisesti.
– Paljon työtä, konsertteja, villiä yöelämää. Sen lisäksi menneet traumat alkoivat nousta uudestaan esiin. Paloin sisältä. Suomen media oli ottanut minut silmätikuksi, Vikman kertoo haastattelussa.
Vanity Fairin toimittaja kysyy Vikmanilta, miksi hän uskoo masennuksen puhjenneen.
– Koska minua on vaikea lokeroida. Ja kuten tiedetään, naisia arvostellaan aina eniten, joten olin helppo maalitaulu. Kaikki kävi päälleni liikaa. Sanoin itselleni: ”En jaksa tätä enää”.
Toimittaja kysyy Vikmanilta myös, haluaisiko hän avata tarkemmin menneisyyden traumoja, jotka ovat jättäneet häneen jälkensä.
– En usko, että pystyn siihen. En ole puhunut niistä edes Suomessa, Vikman vastaa.
Haastattelussa Vikmania pyydetään kuvailemaan itseään nyt, kun hän on selvinnyt sisäisestä myrskystään.
– Erittäin vahva, energinen taiteilija, jolla on motto. Älä koskaan lopeta hulluutta, Vikman kuvailee itseään.
Lähde: Iltalehti