Chisu kertoi surullisia uutisia

Entinen laulaja Chisu, oikealta nimeltään Christel Roosberg, kertoo koskettavalla tavalla somessa menettäneensä äitinsä, Anja Sudbergin. Äidin elämä päättyi äkillisen ja nopeasti etenevän sairauden uuvuttamana, ja hän oli kuollessaan 76-vuotias.

– Pidimme koko kesän yhteyttä tiiviisti ja lopulta äiti asui meidän luona Porvoossa viimeiset viikkonsa. Nyt tuntuu, että se oli ehkä mun ja äidin onnellisinta yhdessä vietettyä aikaa. Olimme nyt kaksi aikuista naista, jotka toisilleen nyökäten ja syvälle silmiin katsoen hyväksyivät kaiken sen mitä äidin ja tyttären välillä oli tai ei ollut. Äitiyshän on ihan hemmetin vaikeaa ja sanoittaen sekä sanattomasti ymmärsimme, kiitimme sekä annoimme anteeksi. Oon aivan käsittämättömän ylpeä äidistäni – Hän antoi mulle niin paljon enemmän kuin mitä koskaan oli itse lapsena saanut. Äitini siis teki kirjaimellisesti ”reissumiehestä pihvin”, Roosberg kirjoittaa.

– Oon ikuisesti kiitollinen tästä ajasta, Chisu sanoo rukous- ja sydänemojin kanssa.

”Äiti oli tyylikäs kuin vanhanajan filmitähdet”

Christel kuvailee päivityksessään äitiään kauniin koskettavasti.

– Äitini oli oikea Lady. Hän oli esteetikko, politiikan intohimoinen seuraaja, kirppariaddikti, charmikkaimmat käytöstavat osaava, keskusteluihin intohimoisesti osallistuva ja älykkyydellään pistelevä. Sen lisäksi hän oli kaunis ja tyylikäs kuin vanhanajan filmitähdet. Äidilläni oli myös loistava musiikkimaku ja eilen äidin lempikappaleita kuunnellessani totesin, että siinä missä isäni jätti minulle elvismäisen rock -asenteen ja draivin, äidiltäni olen kopioinut melodiatajun ja sanojen merkityksen. Kiitos myös näistä lahjoista.

– Ps. Äiti on joskus kuulema myös laulanut Tavastialla, Christel paljastaa.

– Kiitos rakas äiti kaikesta turvasta, rutiineista ja rakkaudesta mitä annoit sun vaikeinakin hetkinä. Kiitos hoivasta ja läsnäolosta, mitä myös minun tyttäreni on sinulta saanut. Sä teit sen. Käänsit elämälläsi suunnan puutteesta kohti rikkautta, epätoivosta kohti rakkautta. Siitä mä, Cara sekä menneet ja tulevat sukulinjamme lapset ovat Sinulle ikuisesti kiitollisia.

Kirjoituksensa lopuksi Chisu on liittänyt tekstinä muutaman säkeen kappaleesta Tämä rakkaus:

”Tämä on rakkaus, mitä ei voi
kukaan ottaa minulta pois
Tämä on ihme, mihin minäkin pystyn
Tämä on ainut mikä luonani säilyy

Tämä on rakkaus loputon
Kun olet poissa,
minä jatkan”

– Sun tyttösi Christel.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit