Supersuosittu Behm tekee tänä vuonna vain kolme keikkaa.
Suomen kirkkaimpiin laulajatähtösiin lukeutuva Rita Behm, taiteilijanimeltään Behm, kertoo Instagramissa vetäytyvänsä kuluvana vuonna lähes kokonaan keikkalavoilta.
Artisti nähdään kesän aikana ainoastaan kolmella festivaalilla: Ruisrockissa, Ilosaarirockissa ja Qstock Festivalilla. Muita esiintymisiä ei ole luvassa.
-Ilmoitus-
– Hei. Teen tänä vuonna vaan nämä kolme keikkaa! En oo koskaan pitänyt välivuotta, niin tulee ns. tarpeeseen! Behm kirjoittaa Instagram-tarinoissaan.
Behm kertoo tauon syyksi tarpeen pysähtyä ja keskittyä luovaan työhön. Edessä on uuden albumin tekeminen.
– On ihanaa keskittyä levyntekoon. Nähdään pus.
Päätös tarkoittaa käytännössä sitä, että artistia ei nähdä tänä vuonna muilla keikkalavoilla. Faneille, jotka eivät pääse kesän kolmelle festivaalille, tiedossa on siis poikkeuksellisen hiljainen keikkavuosi.