Ohjaaja Tuukka Temonen on avannut somessa perheensä vaikeaa tilannetta. Hänen näyttelijävaimonsa Olga Temosen nelosasteen aivokasvain uusiutui keväällä ja viimeisimpien tietojen mukaan Olgan terveydentilansa on nyt heikentynyt merkittävästi, eikä hän enää selviydy kotona ilman apua.
– Nyt kasvain on ottanut huomattavasti enemmän valtaa. Enää ei ole hirveästi tehtävissä, Tuukka kommentoi vaimonsa vointia eilen Ilta-Sanomille.
Lue lisää: IS: Tuukka Temonen suree Olgan tilannetta: ”Enää ei ole hirveästi tehtävissä”
Tuukka kertoi vaimonsa tilanteesta tarkemmin keskiviikkona (1.10.) Instagram-tarinoissaan.
– Me ollaan ihan hirveen kiitollisia siitä, miten paljon ihmiset on lähettänyt viestejä ja kertonut omia tarinoitaan ja kohtaloitaan. Selkeästi syöpä yhdistää tosi monia ihmisiä. On tosi ikävä kuulla miten monella on samankaltainen tilanne ku meillä, Tuukka kertoo.
Temonen kertoo, että eilen Olga jaksoi hyvin ja vietti aikaa perheen kanssa keskustellen lasten kanssa koulusta, tulevaisuudesta sekä menneistä ja nykyisistä asioista.
– Niin kauan kun henki pihisee, niin kauan on toivoa. Vaikka se vointi pysyisikin tuollaisena mikä se nyt on, niin sekin on parempi kuin ei minkäänlaista vointia, Temonen sanoo.
– Me ollaan ihan luottavaisin, levollisin ja rauhallisin mielin, mutta on tää helvetin raskas aika. En toivo kenellekään tällaista koskaan, hän myöntää.
– Valitettavasti niitä tulee mutta semmoista tää elämä on.
– Meille annetaan sen verran vastoinkäymisiä, mitä me jaksetaan kantaa ja meidän perhe jaksaa kantaa tän, ihan vaan senkin takia, että niin moni antaa meille myös tukensa, hän päättää.
Lue myös: IS: Huolestuttava käänne Olga Temosen terveydessä: ”annetaan heille rauha olla tärkeimmän äärellä”
Surullista, syö on itse prkele