IS: Tuukka Temonen suree Olgan tilannetta: ”Enää ei ole hirveästi tehtävissä”

Olga Temosen aivosyöpä on edennyt vakavampaan vaiheeseen.

Näyttelijä Olga Temonen kertoi syksyllä 2023 saaneensa neljännen asteen aivosyövän. Hän toi asian julkisuuteen joulun alla sama vuonna.

Lue myös: Olga Temosella on aivosyöpä

Aluksi hän sai Suomessa sädehoitoa, mutta siirtyi myöhemmin vaihtoehtoisiin hoitoihin, joita annettiin muun muassa Saksassa ja Hollannissa. Hoito vaikutti aluksi lupaavalta, mutta tämän vuoden toukokuussa perhe sai raskaita uutisia: syöpä oli uusiutunut. Viimeisenä oljenkortena Temoselle aloitettiin Ranskassa kokeellinen ONC201-lääkehoito.

Olgan puoliso Tuukka Temonen kertoi perheen tilanteesta ja vaimonsa tämänhetkisestä voinnista Ilta-Sanomille Cancel-elokuvan lehdistötilaisuudessa.

– Nyt kasvain on ottanut huomattavasti enemmän valtaa. Enää ei ole hirveästi tehtävissä, Tuukka suree vaimonsa vointia Ilta-Sanomien jutussa.

– Olgan liikkuminen on tosi vaikeaa ja hankalaa. Hän käyttää pyörätuolia, ettei sitten kävisi mitään, Tuukka jatkaa.

Olga oli hankkinut Tuukalle ja itselleen Monzan-matkan jo keväällä 50-vuotislahjaksi. Lopulta matkalle lähti Tuukan seuraksi pariskunnan Torsti-poika, sillä Olga ei voinut osallistua.

– Kyllähän se tuntui tosi pahalta, Tuukka kertoo lehdelle.

Formulaurheilu on ollut pariskunnan yhteinen intohimo jo yhdeksän vuoden ajan.

– Aina kun ollaan katsottu kisoja, ollaan puhuttu, että jonain päivänä me ollaan tuolla. Lentämään hän ei olisi pystynytkään, ja harkitsin sinne ajamista autolla. Paikan päällä tajusin, että vaikka matkustaminen olisikin jollakin kikkailulla onnistunut, siellä oleminen ei olisi toiminut. Ihan hyvä, että ei edes yritetty, Tuukka sanoo lehdelle.

Lue myös: IS: Huolestuttava käänne Olga Temosen terveydessä: ”annetaan heille rauha olla tärkeimmän äärellä”

Tällä hetkellä Olgan rinnalla on oltava jatkuvasti joku läheinen, sillä hän tarvitsee apua päivittäin erilaisissa askareissa.

– Hän tarvitsee apua vessassa käymiseen ja liikkumiseen. Hän syö itse vielä. Hän on täysin kiinni tässä maailmassa, mutta puhuminen on vähän vaikeaa, Tuukka suree.

Vaikeasta tilanteesta huolimatta puolisoiden välinen ymmärrys säilyy mutkattomana.

– Me ollaan oltu yli 20 vuotta yhdessä. Aika pienestä sitä tietää, mitä toinen haluaa ja tarvitsee.

Tuukka Temonen kertoo Ilta-Sanomille, että perhe on elänyt sairauden varjossa jo kahden vuoden ajan, joten uusiutuminen ei tullut yllätyksenä. Kaikki tiesivät, että syöpä palaa ennemmin tai myöhemmin.

Temonen herkistyy lisäten, että jos hän voisi valita, hän olisi mieluummin ottanut sairauden itse kantaakseen.

– Olen nähnyt maailmaa, tehnyt kaikkea ja saavuttanut jo paljon. Olgalla on niin paljon vielä edessä, hän sanoo IS:ssä.

Tuukka kertoo töiden tekemisen auttavan raskasta tilannetta.

– Työnteko on kauhean kivaa. Se siirtää huolia ja murheita. Ja on mulla myös ystäviä. Asioista puhuminen poistaa valtavasti taakkaa.

Cancel-elokuvan, ensi-ilta keskiviikkona 8.10. elokuvateattereissa.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit